Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

lauantai 16. elokuuta 2014

Oviongelma

Olen tehnyt itselleni ongelman sisäovista. En nimittäin enää yhtään tiedä, millaiset sisäovet haluaisin uuteen taloomme, ja ne pitäisi valita jo talopakettivaiheessa.

Olen jo pitkään ihaillut perinteisiä nelipeilisiä ovia, näitä siis, ja suunnittelin jopa jossain vaiheessa puolitosissani tuollaisten ovien vaihtoa jo edelliseen taloomme. Talopakettiin kuuluisi perinteiset kolmipeiliset ovet, jotka on ihan jees, mutta edellisessä talossamme oli sellaiset, enkä niille oikein lämpene. Toisaalta jotkut ihan tosi selkeät ovet ovat myös tosi kivoja, nämä esimerkiksi tai hiukan perinteisempänä mallina nämä.

Haluaisin kuitenkin, että kosteantilan ovet, joita tulee kylpyhuoneeseen kaksi, olisivat samanlaisia kuin muutkin umpiovet. Lisäksi niiden on oltava umpiovia, koska en todellakaan halua, että kylpyhuoneen ja vierashuoneen välisestä ovesta näkee läpi (edes silhuetteja). Tämä ilmeisesti rajaakin sitten jo vaihtoehtoja. Meille tulee väistämättä ainakin kahdenlaisia sisäovia, koska muutamasta ovesta tulee lasiovia. En kuitenkaan haluaisi, että ovia on kovin montaa eri mallia. Yksi ongelma on myös siipan studiotilan ovi, jonka pitäisi olla ääntä eristävä - sekin kun saisi olla malliltaan samanlainen kuin muut umpiovet. Tämäkin rajaa vaihtoehtoja. Toisena päivänä olen ihan varma, että haluaisin perinteiset yksipeiliset, toisena taas nelipeiliset...

Olen yrittänyt kaivaa internetin ihmeellisestä maailmasta sisäkuvia taloista, jotta näkisin eri ovimalleja "luonnossa". Kuvien löytäminen on kuitenkin osoittautunut varsin hankalaksi :( Samalla kauhunsekaisin tuntein pohdin, miten tuskallinen tie onkaan vielä edessä, jos jo tässä vaiheessa olen ihan solmussa näiden valintojen kanssa. Minä taidan olla maailman huonoin tekemään päätöksiä - vatvon vaan vatvomistaan (usein vielä senkin jälkeen, kun päätös on jo tehty).

Ps. Kotonamme alkaa näyttää jo ihan kodilta, vaikka esimerkiksi verhot vielä puuttuukin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.