Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 3. elokuuta 2015

Operaatio ulkomaalaus: osa 2

Kaksi päivää putkeen poutaa - vihdoinkin siis mitä mainioin maalaussää. Minäkin otin jopa töistä pari päivää vapaata, jotta saadaan talon maalausta kunnolla eteenpäin. Värinkin saimme lopulta lauantaina valittua. Talon seinä näytti jo suorastaan surkuhupaisalta, sillä testimaalilaikkuja oli muutama - yhdeksää eri väriä, jos tarkkoja ollaan. Sain lopulta valittua väreistä kolme suosikkiani ja niistä sitten Siipan kanssa yhdessä tehtiin lopullinen valinta. Väriksi valikoitui lopulta alkuperäinen suosikkini eli leijonan-/kartanonkeltainen, Tikkurilan 500X. Tähän asti olemme maalanneet noita talon valkoisia osia ja maalia niihin on kulunut jo melkein viisi 11,7 litran sammiota. Tänään pääsimme vihdoin vauhtiin päävärin kanssa.

Valkoiset osat maalasimme Tikkurilan Vinhalla, joka on pinnaltaan hieman kiiltävä ja peittävänä puunsuojana jättää puunsyyt näkyviin maalia enemmän. Päävärin maaliksi valikoitui hiukan mattapintaisempi ja puunsyitä "tasoittavampi" Pika-Teho. Nähtäväksi jää, onko noiden maalien kestävyydessä mitään eroa. Pika-Teho ainakin äkkiseltään tuntuu hiukan vetisemmältä ja  riittoisammalta kuin Vinha. Talommehan oli kaikilta osin teollisesti pohjamaalattu, ja nyt kun pystytyksestä on kulunut jo reilut kahdeksan kuukautta, alkaa pohjamaali todella kaivata lopullista pintaa.

Työvälineeni - huomaa vesiväripensseli ;)

Minä maalasin ihan ensimmäisenä terassin koristelistoituksista toisen. Pieninkään maalipensseli ei ollut riittävän pieni ahtaiden kolojen maalaukseen, vaan jouduin turvautumaan lopulta vesivärisiveltimeen. No onneksi noita pikkukoloja ei ollut kuin ihan muutama, muuten maalaisin niitä varmasti vieläkin.

Koristelistoitukset kertaalleen maalattuna

Päätimme tosiaan maalata ensin kaikki talon valkoiset osat ja vasta sitten päävärin ihan siksi, että noita valkoisia pysty- ja vaakalistoja on huomattavasti helpompi teippailla kuin tuota kaarevaa paneelia. Tuo osoittautui hyväksi päätökseksi, vaikka keltaisen pensselin kanssa saakin nyt olla aika varovainen ;)

Koko päivä tuli ahkeroitua - minä lähinnä tuhrailin noita kapeita välejä (niitähän meidän talossa riittää) ja Siippa veteli isompaa pintaa ja keikkui taas yläilmoissa. Tältä näyttää talomme yhden päivän urakoinnin jälkeen. Tykätään ainakin itse kovasti tuosta väristä!



11 kommenttia:

  1. No nih, nyt se on jo maalattu! Hei poistatko tuon reelinki goes raksa blogin tuosta listastasi. Linkki ei enää toimi. Jos haluat seurata vielä niin osoite on http://reelinki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihan vielä maalattu, mutta hyvä alku :) Poistin ja lisäsin - päätit sitten, että yksi blogi saa riittää ;)

      Poista
    2. Kiitos vaivannäöstä. Juu yksi saa luvan riittää tässä vaiheessa. Ihan tarpeeksi säätöä muutenkin. Yritetään ehtiä teidän taloesittelyyn.

      Poista
  2. Hieno ja rohkea värivalinta! Ja näyttää niin hyvälle teidän talossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuo kieltämättä hiukan erottuva väri, sopii minunkin mielestäni hyvin talomme tyyliin ja miljööseen.

      Poista
  3. Kaunis talo teillä! :) Meidän maalausurakka vasta ensi vuonna, kunhan nyt muutetaan ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nopeasti se valmistuu, ei aikaakaan, kun huomaat jo, että muuttopäivä oikeasti häämöttää ihan nenän edessä. Me muutettiin tosiaan kolmisen viikkoa sitten ja sisätöitä piti siihen asti tehdä. Maalaus on pakko saada alta pois tämän kesän aikana, koska pohjamaalipinta ei pidempää kestä. Säät ovat vaan olleet tänä kesänä maalaukseen suorastaan surkeat :(

      Poista
  4. Onpa herkullinen väri! Onneksi päädyitte siihen! Oli minunkin suosikki 😏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo väri on kyllä mielenkiintoinen, jossain valossa näyttää ihan keltaiselta, toisessa oranssilta ja voi siinä häivähdyksen ruskeaakin nähdä. Ei siinä, tykkään kyllä noista kaikista ;)

      Poista
  5. Ihana väri!! Pidetäänkö teillä kannustalon esittelyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu kyllä meillä pidetään Kannustalo-esittely, noin kolmen viikon päästä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.