Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 17. elokuuta 2015

Suosittiin suomalaista

Me ei rakentamisen eri vaiheissa mitenkään tietoisesti tehty valintoja niin, että olisimme pyrkineet erityisesti suosimaan suomalaista. Silti näin jälkikäteen ajateltuna meidän talomme saisi kyllä varmasti helposti Avainlipun, jos sellaisia taloille jaettaisiin.



Päätinpä oikein tehdä listaa kotimaisista yrityksistä, joiden tuotteita meille on hankittu:

1. Kannustalo
Talomme on toimittanut kotimainen talotehdas Kannuksesta. Toki en pysty sanomaan, onko työvoima täysin suomalaista, mutta materiaalit ainakin hyvin pitkälti tuntuivat olevan kotimaisia ainakin jos jotain pystyy päättelemään siitä, että runkopalkissa lukee Pölkky tai tuulensuojalevyssä Runkoleijona. Myös esimerkiksi talopaketin mukana tullut bitumihuopa oli kotimaista Katepalin tuotantoa ihan tuosta melkein naapurista.

2. Kaskipuu
Ulko-ovemme ovat Kannustalon omasta mallistosta, mutta valmistajana on Kaskipuu. Tehtaita näkyy olevan Ylikiimingissä, Haapajärvellä ja Viitasaarella, joten en osaa sanoa, mistä päin juuri meidän ovemme ovat peräisin.

3. Tiivi
Talomme ikkunat ovat Tiivin valmistamat. Tuotteiden kotimaisuudesta en valitettavasti onnistunut nettisivuilta löytämään tarkempaa tietoa, pääkallonpaikka sijaitsee kuitenkin ilmeisesti Jyväskylässä. Ainakin avainlippu yrityksellä näyttää olevan, joten se riittää minulle tässä kohdin.

4. Mattiovi
Tältä laitilalaiselta ovivalmistajalta ovat peräisin kaikki meidän sisäovet studion äänieristysovea lukuun ottamatta.

5. Jeld-Wen
Siipan studion äänieristysovi tulee vääksyläiseltä Jeld-Weniltä.

6. Topi-Keittiöt
Kaikki kiintokalusteemme (kylpyhuoneen ruotsalaista allaskalustetta lukuunottamatta) hankimme Topi-Keittiöiltä Kalajoelta. Liukuovikomeroiden valmistajana toimi myöskin kotimainen Stirpe, jonka tehdas sijaitsee Lapväärtissä, mutta joka keittiömyyjän mukaan teettää ainakin osan kalusteistaan nykyisin Virossa. Tästä siis pieni miinus listaan.

7. Timberwise
Nimestään huolimatta täysin kotimainen Loimaalla sijaitseva yritys, jolta hankimme lankkuparkettimme.

8. Westwood
Talopakettiimme kuuluneet sisäportaat on valmistanut rantaruotsalainen Westwood Uusikaarlepyystä.

9. A-Tiilikate
Tämä Aurassa toimiva perheyritys on Kannustalon yhteistyökumppani, jolta meidänkin talomme kattotiilet ovat peräisin.

10. Warma-Uunit
Myös takkamme on valmistettu perheyrityksessä, Warma-Uuneilla Uudessakaupungissa.

11. Kärävä Oy
Saunamme lauteet ja paneelit on hankittu Pirkkalassa toimivalta Kärävä Oy:ltä, jonka aiempien tuotantotilojen ohitse on tullut ajettua kerran jos toisenkin vielä asuessamme edellisessä talossamme.

12. Lauta Oy
Tästä paikallisesta yrityksestä on haettu erinäistä puutavaraa ja muun muassa kylpyhuoneen katon paneelit ja listat sekä pukeutumistilan seinäpaneelit.

13. E.T. Listat Oy
Kannustalon toimitukseen kuuluvat sen oman malliston mukaiset listat ja paneelit tulevat Ylivieskasta.

14. Ido
Wc-istuimemme ovat kotoisin Ido Kylpyhuoneilta Tammisaaresta.

15. Iki-kiuas
Saunan kiukaaksemme valikoitui helsinkiläisen Iki-kiukaan pilarikiuas etäohjauksella. Meillä oli vastaava hiukan pienemmän teholuokan kiuas jo entisessä talossamme ja tykästyimme siihen niin, että uuteenkin oli saatava samanlainen.

16. Tikkurila
Toki tämä yritys toimii nykyisin useassa maassa, mutta alkujuuret juontavat Suomeen ja Vantaalle Keravanjoen suistoon. Tästä syystä lasken yrityksen kotimaiseksi ja uskon, että Suomessa myytävät maalit on myös tuotettu Suomessa. Meidän kaikki maalit sekä ulkona että sisällä ovat Tikkurilalta.

Lisäksi pari muutakin juuriltaan suomalaista yritystä, joiden kotimaisuudesta en voi mennä takuuseen:

17. Abloy
Kaikki lukot ja painikkeet meillä on Abloylta, jolla on Suomessa tehtaat Joensuussa ja Björkbodassa.

18. Oras
Pesualtaiden ja kuraeteisen hanoiksi meillä valikoitui raumalaisen Oraksen hanat.

19. Grana
Yläkerran kylpyhuoneen ammeemme on Granan Sylvia. Kyseisen firman toimisto sijaitsee melkein vanhan talomme naapurissa (en tiennyt tätä!) Akaassa, mutta nykyisin firma on osa isompaa yhdysvaltalaista yhtiötä ja tuotteiden valmistusmaasta ei ole ainakaan minulla tietoa.

Nämä nyt äkkiseltään tulivat mieleen. Ilmoita toki, jos huomaat virheitä tai jotain puuttuvan. Ja jos intoa riittää, mietihän myös itsekin miten suomalainen teidän talonne on.

Todettakoon myös, että meillä rakennuksella käytetty työvoima on ollut 100 prosenttisesti suomalaista :)

2 kommenttia:

  1. Hieno listaus valmistajista! Meillä ei Kastellimme ihan noin suureen kotimaisuusasteeseen taida päästä. Lattiat ovat ainakin saksalaista mallia, joskin kalusteet ja suuri osa sisustusmateriaaleista on kotimaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin yllättynyt olin itsekin tuosta listasta ja sen kattavuudesta. Toki meilläkin on ulkomaisia tuotteita: melkein kaikki tapetit taitavat tulla Ruotsista ja osa hanoista on saksalaisia ja kaikki pesualtaatkin ovat kyllä jostain muualta kuin Suomesta, ihan nyt muutamia mainitakseni.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.