Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 26. tammikuuta 2015

Monenmoista suunnitelmaa

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Siippa ahersi autotallin käyttöullakon parissa ja minä muun muassa suunnittelin, tilailin tavaroita ja suunnittelin taas vähän lisää. Lauantaina kävin laattakaupassa pohtimassa laattavalintoja, ja palaan sinne reilun viikon päästä katsomaan, miltä valinnat näyttävät mallinnettuna. Ihan hyviä vaihtoehtoja löytyi, tosin alakerran kylpyhuone hiukan jäi vielä mietityttämään. Halusin sinne tumman lattian, jotta lika ei näy, mutta siitä tuli nyt ehkä liiankin tumma, koska sekä lattiaan että suihkujen taustaseinään valitsin lähes mustan kuparinhohtoisen laatan. Muuten toki seiniin on tulossa ihan valkoista laattaa. No, ehkä pitää vielä pohtia tuota...

Viikonlopun tilauslistalla olivat ulko-ovien painikkeet ja lukot. Meillä on yhteensä talossa ja tallissa kahdeksan ulko-ovea, joista viiteen jouduin tilaamaan lukkopesät (Abloy Sento). Ei nimittäin ole ihan halpaa lystiä tuokaan :( Painikkeiden kohdalla minuun iskikin totaalinen saituus ja päädyin valitsemaan satiinikromiset ihan perusperuspainikkeet muualle paitsi pääoveen, johon tulee vähän jykevämpi painike.

Kodinterrasta käytiin hakemassa yksi Parlan parkettipalanen lainaan. Lisäksi tilasin muutaman värimallin Timberwisen parketeista. Noista pitäisi sitten valita se kaikkein mieluisin. Meille on siis tulossa hiukan rustiikkinen lankkuparketti, ja pintana on joko öljyvaha tai mattalakka riippuen siitä, mihin vaihtoehtoon noista lopulta päädymme.

Parkettina Parlan Chalet Tundra ja tapettina CFW Classic. Kuva vääristää värejä :(



Raksalla oli tänään tehty vähän väliseiniä yläkertaan. Porraskuilu oli saanut myös alakerrassa seinän - tosin siihen ei oltu jostain syystä tehty oviaukkoa, vaikka niin pitäisi. Portaiden allehan meille tulee pieni varastokoppi (eli minun kenkäsäilytystila).

Porrasaukko alakerrasta kuvattuna, ylhäällä kylppärin vastainen seinä.

Sähköjohdot jäivät roikkumaan hiukan miten sattuu sen jälkeen, kun porrasaukko avattiin oikean kokoiseksi - ehkä noillekin joutuu jotain vielä tekemään...

Tähän tulee yläkerran kylpyhuone.

Yläkerran kylpyhuoneessa wc-istuimelle tuleva vesiputki on jostain syystä vedetty lattiasta ja se pitää kyllä vielä ennen kipsivalua korjata tulemaan seinästä. Tuntuu, että raksalla tulee jatkuvasti vastaan kaikenlaista pienempää ja suurempaa juttua, jotka ovat menneet enemmän tai vähemmän toisin kuin on suunniteltu ja ajateltu. Osa toki on saatu korjattua, mutta kaikkea valitettavasti ei. Koko ajan pitäisi kulkea tuntosarvet pystyssä, mutta valitettavasti oma maallikon mieli on joskus hiukan hidas työstämään näitä juttuja. Lisäksi pitäisi vielä muistaa ottaa asiat esiin - välillä nimittäin tuntuu, että oma muistikapasiteetti on aika äärirajoilla, ja osa asioista valuu väkisin korvasta ulos, jos erehtyy päätä kallistamaan.

Alakerran kylpyhuoneen wc-istuimen kanssa sain ahaa-elämyksen viikonloppuna. Olen siis jo lattiavalusta asti harmitellut, kun wc:n viemäri tuli kymmenisen senttiä väärälle kohdalle, mistä taas aiheutuu se, ettei sen viereen mahdu niin iso allaskaluste, kuin olisin ollut tarkoitus. Pienemmän allaskalusteen löytyminen osoittautui myös hiukan haastavaksi, sillä leveyden kavetessa kymmenellä sentillä myös syvyys usein kapenee ja sitä taas en haluaisi. No, eilen kuitenkin yhtäkkiä keksin, että eikös tuohon voisi laittaa sellaisen seinä wc:n. Tänään kävin raksalla mittailemassa ja tulin siihen tulokseen, että sellainen mahtuu siihen kyllä. Ja viereen saa silloin hyvin mahtumaan myös 60 senttiä leveän allaskalusteen. Jei!

Yläkerran lattian kipsivalu on sovittu ensin viikon keskiviikolle. Tänään meille toimitettiin reunanauhat ja aluspaperi, jotka on tarkoitus laittaa paikoilleen vielä tällä viikolla. Noiden tarkoitus on siis estää kosteuden pääsy alapuolisiin rakenteisiin valun kuivumisaikana.

Reunanauhaa. Kuvan ruuviväännin ei liity tapaukseen.

Olen myös viime päivinä joutunut hiukan paneutumaan led-valojen ja erityisesti siis spottien ihmeelliseen maailmaan. Sellaisiakin kun pitäisi jossain kohdin tilata eri puolille taloa. Led (ja halogeeni) valojen wattimäärät ovat aina olleet minulle ihan hepreaa - etsin aina jostain käsiini muuntotaulukon hehkulamppuihin, jotta saisin jonkinlaisen käsityksen valaistustehosta. Lisäksi noissa ledeissä valon lämpötila eli kelvinit ovat minulle myös hiukan harmaata aluetta.  Ehkä se lämmin valkoinen eli 3000 K on ihan hyvä ainakin olohuoneeseen, mutta pitäisikö esimerkiksi vieras- tai kylpyhuoneeseen ottaa vähän raikkaampi sävy eli 4000 K?!? Vaikeaa tämäkin, joten hyviä vinkkejä otetaan vastaan...


2 kommenttia:

  1. Itse sain ohjeeksi led-valoja valitessani, että kaikissa tiloissa näin amatööripohjalta suunniteltuna olisi hyvä mennä suurinpiirtein samalla kelvin-arvolla. Tunnelma on rauhallisempi kun valon sävy ei vaihtele. Meillä tulee sisälle 3000-3500 ja ulos on harkinnassa 4000 kelviniä. Lisäksi kuulemma esim. 5000 kelviniä wc-tiloissa saattaa saada ihon näyttämään kalpealta.

    Lisäksi sain ohjeeksi että 10 neliötä kohden valoa pitäisi valaisimista tulla noin 1000 lumenia. Tällä ohjeella ynnäilin yhteen valaisimien tehoja haluttuihin tiloihin.

    Lisäksi CRI-arvon tulisi kotikäyttöön olla yli 80 niin silloin valo näyttää luonollisimmalta.

    Me päädyttiin melko edullisiin ledeihin, joissa kaikissa on oma muuntajansa. Ajatuksena oli, että led-tekniikka kehittyy varmasti huimaa vauhtia, ja jos nuo ledit nyt palvelee sen 10 vuotta, niin voidaan hyvällä omalla tunnolla vaihtaa nuo edullisemmat ledit uusiin. Jos valaistukseen olisi tässä kohtaa investoitu tuhansia euroa odottaisin myös valaistuksen kestävän pidempään.

    Tsemppiä valaistussuunnitteluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas paljon informaatiota, kiitos siitä. Tuosta CRI-arvosta en ollut koskaan kuullutkaan, enkä tosin tuollaiseen tietoon ole vielä edes ainakaan noiden minun katsomieni valaisinten kohdalla törmännyt. Valaisinten mietintä on kyllä kaiken kaikkiaan niiiin uuvuttavaa, kun käytännössä pitää ostaa ihan sika säkissä ja arvalla - lopputuloksen näkee vasta sitten, kun se on jo ihan liian myöhäistä. Ehkä tuo siksi minua niin kovasti stressaakin :(

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.