Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

perjantai 30. tammikuuta 2015

Ostoksia on saapunut

Ihan ensiksi haluan jakaa kanssanne suuren harmistuksen. Kameran muistikortti nimittäin teki tenän ja vei mukanaan KAIKKI raksakuvamme. Omaa tyhmyyttä tietenkin, kun ei tullut otettua mitään ajoissa talteen. On vaan ollut tässä vähän muutakin ajateltavaa. Blogin kuvat minulla on toki tallessa, mutta ne olen muokannut aika pienikokoisiksi, joten painettavaksi niistä ei ole. Me kun olimme ajatelleet tehdä talon valmistumisesta sellaisen kuvakirjan sitten joskus. Voi sniif, kun harmittaa :(

Tänään posti toi monen monta pakettia. Timberwisen parkettimallit tulivat ja niistä valikoituikin ihan heti kaksi suosikkia. Nyt on siis oikeastaan enää kolme vaihtoehtoa, joista pitäisi valita se oikea: Parlan Chalet Tundra (kuvassa vasemmalla), Timberwisen Levi (oikealla toiseksi alin) ja Timberwisen Pyhä (alin oikealla)


Onko kenelläkään muuten sattumalta kokemusta hiotuista ja öljyvahatuista parketeista? Timberwisen oman esitteen mukaan kyseistä pintaa ei suositella paikkaan, jossa se joutuu alttiiksi kolhuille ja kovalle kulutukselle (kuten lapsi- ja eläinperheet). No meillä ei ole lapsia, eikä eläimiäkään vielä, eikä parkettia ole tulossa keittiön lattiaan, mutta haluaisin kovasti tietää, miten helposti tuohon pintaan sitten jälkiä mahtaa tulla, kun erikseen noin varoittavat. Noissa kummassakin Timberwisen parkettisuosikissa nimittäin on juurikin tuollainen viimeistely. Toisaalta tuollaisessa Vintage-henkisessä pinnassa kolhut eivät ehkä erotu niin selkeästi kuin lakatussa pinnassa. Myös Timberwisen parkettien pinnassa on muuten noita kitattuja oksia, kuten  Parlallakin, mutta mallipaloihin ei ollut sattunut sellaisia.

Ulko-ovet kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan ovea lukuunottamatta oli asennettu taloomme viikolla. Kodinhoitohuoneen ovena on edelleen se sama väliaikainen ovi ja tekniseen tilaankin oli laitettu väliaikainen ovi. Saunan ja teknisen tilan välinen seinä oli nimittäin nyt muurattu umpeen, joten tekniseen tilaan ei pääse enää kuin ulkokautta. Tänään posti toi lukot oviimme. Olin enemmän kuin hämmentynyt avatessani lukkopaketin, sillä jotenkin oletin, että paketista paljastuu mötikkä, joka vaan ruuvataan kiinni oveen. No ei mennyt ihan niin, sillä paketin sisältö näytti tältä:


Ja näitä lukkoja tuli siis viisi, joten ei muuta kuin askartelemaan. Kuten jo viime postauksessa mainitsinkin, valitsimme lukkopesiksi Sento-avaimella toimivat satiinikromisen Abloyt. Ovien painikkeetkin tulivat tällä viikolla. Niissä on onneksi vähän vähemmän irto-osia kuin noissa lukoissa. Ja oikeasti painikkeet ovat hyvin lähelle saman väriset, vaikka alla olevassa kuvassa näyttävätkin ihan eri värisiltä.


Eikä tässä vielä kaikki. Vierashuoneen tapetti saapui myös. Ostin tämän tapetin näkemättä sitä ensin ja hiukan kyllä hirvitti etukäteen, mitä sieltä tulee. Lopputulokseen olin kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, sillä väri oli juuri sitä, mitä sen olin toivonutkin olevan.


Tilailin viikolla myös vähän led-spotteja, joita tulee eri puolille taloa. Päädyin lopulta pitkällisen harkinnan jälkeen tällaisiin. Näitä tulee siis meille 4,5 wattisina (valkoisina) muihin tiloihin ja 10 wattisina (kromisina) kylpyhuoneeseen. Meinasi kyllä jo yhdessä kohdin iskeä totaalinen ahdistus noiden valojen kanssa, sillä tuntui, että niistä ei jotenkin saa millään otetta. Kelvinit, lumenit, watit ynnä muut meinasivat viedä minulta melkein järjen... No, valinta on nyt onneksi kuitenkin tuolta osin tehty. Toivotaan, että kestäisivät nyt edes jokusen vuoden, ettei tarvitse ihan heti ruveta uudestaan samaan rumbaan.

Lisäksi sain viestin Briteistä, että jo tammikuun alussa tilaamani, mutta tuolloin varastosta loppuneet, kylpyhuoneen valaisimet ovat vihdoin lähdössä matkaan. Kyllä niitä onkin jo odotettu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.