Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 11. toukokuuta 2015

Kalusteet tulivat taloon...

...tosin vasta pakkauksissaan ja keskelle olohuonetta. Tältä siellä nyt näyttää:



Hyvä siis, että itse sekaan mahtuu. Tai no itse asiassa ei oikein mahtunut tuonne olohuoneeseen, jonne kaikki tavarat oli kasattu. Ei kyllä käy kateeksi keittiöasentajaa, jonka pitää ruveta tuolta kaivamaan keittiöön kuuluvia osia... Siippakin huokaisi helpotuksesta tavaramäärän nähtyään, ettei tuota tarvitse itse ruveta ihan ensimmäisenä perkaamaan ja asentamaan. Vaikka tavaraa oli paljon, tasot näyttivät kyllä puuttuvan. Niistä laitoin heti viestiä keittiömyyjälle. Myös liukuovikomerot puuttuvat vielä tästä satsista, sillä ne tulevat eri paikasta ja heillä on toimitukset aina parittomina viikkoina, eli niitä odotellaan sitten ensi viikolla. Toivottavasti olohuoneeseen on tullut siihen mennessä tarpeeksi tilaa, jotta saadaan uusi lasti mahtumaan jonnekin.

Tehtiin tänään kiukaan tuennat valmiiksi. Minä hakkasin lovetukset taltalla ja vasaralla ja Siippa viimeisteli puukolla. Tuli kyllä hakattua samalla itseäkin käsille useampaan kertaan, ja kädet on varmaan huomenna ihan mustelmilla :( Lovetusten valmistuttua sahasin tukivanerit oikeaan mittaan ja Siippa kiinnitti ne. Tiimityöllä homma hoituu :)



Koolauspuihin tehtiin siis venerin paksuinen lovi, johon laitettiin 18 mm havuvaneri laudetuiksi. Alalaude pitää tukea koko matkalta ja ylälaude nurkista. Koska vaneria kuitenkin oli ylimääräistä, teimme ylälauteellekin tuen koko matkalle. Kyllä nyt pitäisi pysyä lauteiden seinässä, vaikka vähän isompikin äijäkööri siellä kerralla istuu :)

Viimeistelimme vielä studion parketin viimeistä lautariviä vaille valmiiksi. Viimeinen rivi pitää kaventaa, joten se tehdään sitten joskus, kun jaksaa virittää sirkkelin ulos. Levitin jo alusmattoa palan matkaa makuuhuoneeseen, johon ajattelimme laittaa vielä kolme riviä parkettia illan aikana. Laskelmien jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että ensimmäinen rivi pitää kaventaa eli sirkkeliä olisi tarvittu heti. Siinä tuli kipuraja vastaan ja päätimme lähteä kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.