Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 10. elokuuta 2015

Pakko painaa pitkää päivää

Nyt täytyy tunnustaa, että olen aika kyllästynyt. Ja väsynyt. Kaipaan ihan tavallista arkea - sitä, että voisin työpäivän jälkeen lähteä vaikka pyöräillen tutustumaan uusiin kotinurkkiin tai istua sohvan nurkkaan neulomaan juhannuksena aloittamaani tunikaa, joka on edelleen ihan vaiheessa. Mutta ei. Raksailu ei anna periksi. Vihdoinkin on pouta ja ulkomaalaus on pakko saada hoidettua loppuun ennen vesisateita (ja syksyä). Ja on sitä tullut nyt maalattuakin, jopa unissaan. Toki maalaus rupeaa olemaan jo voiton puolella, mutta pelkään, että sen jälkeen tulee jokin uusi projekti, joka on pakko saada hoidettua - kuten nyt vaikka etuoven portaat. Ne olisi kyllä oikeasti pakko saada ennen talvea... Normaalia arkeakin on pakko yrittää jossain välissä pyörittää - pyykit eivät valitettavasti peseydy itsekseen ja pakko niitä villakoiriakin on välillä yrittää kesyttää. Eilisen maalauspäivän päälle rupesin illalla vielä siivoamaan. Pakko, vaikka ei millään jaksaisi ja vessaa pestessä ei enää tiedä, tuleeko kiukku vai itku.

Sisustamiselle ei ole siis ollut kauheasti energiaa uhrata. Koti ei oikein tunnu kodilta, se on vain paikka, jossa käydään nukkumassa (ja maalaamassa). Tavarat ovat jo toki suurin piirtein paikoillaan, mutta siihen se sitten jääkin. Ei ole mitään kivoja viherkasvi- tai koriste-esineasetelmia. Koristetyynytkin ovat väärän värisiä. Verhoja ei ole, saati verhotankoja. Ei tauluja. Ei mattoja. Ei pyyhekoukkuja tai wc-paperitelineitä. Valaisimiakin puuttuu edelleen. Yhden kuitenkin ostin keittiöön:

Malmbergsin Howard-valaisin

Viikonloppuna saatiin sentään pieni hengähdystauko maalaamisesta, sillä päästiin juhlimaan kaverin häitä. Ja Siippa pääsi pitkästä aikaa soittamaan. Taisi nauttia aika lailla :)


Blogiakaan ei ole ollut oikein aikaa tai energiaa kirjoitella. Vaikka ei kyllä toisaalta ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. "Tänään maalattiin nämä seinät" -päivitykset eivät ehkä lopulta kiinnosta yhtään ketään :) Tässä nyt kuitenkin ruikutuksen loppuun vielä muutama kuva viimeisen viikon aikaansaannoksista:

Siippa maalaa kovaa ja korkealta

Alkaa näyttää valmiilta

Illan alkaessa jo hieman hämärtyä


4 kommenttia:

  1. I feel you! Meillä maalataan myös taloa tällä hetkellä, joten alku kuulosti ihan siltä, kuin olisin itse tuon kirjottanut. Höystettynä vielä sillä, että käsiä särkee, jalkoja särkee, niska ja hartiat on jumissa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, jätin tosiaan mainitsematta, että ottaa tämä fyysisestikin aika koville: polvet huutaa hoosiannaa ja ranteet nitisee, nilkat on iltaisin kuin pölkyt ja pääkään ei käänny enää ilman rutinoita... Onneksi maalausurakka on kohta ohi. Tosin sokkelin pinnoitus taitaa meillä jäädä ensi kesään, en ole nimittäin ehtinyt yhtään selvitellä, mitä siihen ylipäänsä edes kannattaisi laittaa (ja pitääkö tuo ilmakuplainen betoni jotenkin tasoittaa ensin).

      Poista
  2. Moikka! Millä värikoodilla maalasitte talonne???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ehkä löysitkin jo koodin edellisestä postauksesta, mutta talon päävärinä on siis Tikkurilan 500X.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.