Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Villoitusta

Lauantaina vietettiin raksalla useampi tunti. Minäkin uskaltauduin vihdoin yläkertaan, jossa en ollut ennen käynytkään. Nyt kun ruoteiden välistä ei enää nähnyt alakertaan, olo ei tuntunut enää ollenkaan epämiellyttävältä, vaikka eihän välissä ole kuin paperia ja vähän koolauksia...

Tämä kuva otettu portaikon kohdalta Siipan studiopäätyyn päin.
Siippa villoitti välipohjaa ja minä yritin tehdä kaikenlaista mukamas hyödyllistä. Suurimmat roskat kerättyäni tyhjensin villoitustustyömaan alta kuormalavan, jossa oli kiepsahdustukia. Kaikenlaisia uusia ja erikoisia termejä tulee vastaan tässä rakentamisessa, kuten nyt esimerkiksi tuo kiepsahdustuki. Se on sellainen liimalevyn palanen, joka laitetaan välipohjaruoteiden väliin keskelle ja kumpaankin päähän. Kai se sitten jotain kiepsahdusta estää...

Siippa villoittaa vaatehuoneen lattiaa.
Lisäksi kaivoin kylmävesiputkia vähän syvemmälle sepeliin, mikä ei tosin ollut ihan niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Jostain syystä putket pyrkivät aina pintaan, vaikka miten syvän uran olisi niille kaivanut :( Ja kun kaivamisen makuun kerran pääsin, niin kaivoin myös esiin takan korvausilmaputken - se kun täytyy vaihtaa viemäriputkesta teräsputkeksi.

Sunnuntaina Siippa kävi villoittamassa välipohjan loppuun ja lähti nyt vielä illalla kaivamaan tallin sepelitäyttöä matalammaksi. On se ahkera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.