Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Esittelyssä kylpyhuone ja sauna

Vihdoinkin meillä toimii netti. Voi tätä ilon päivää! Eikä se vienytkään kuin reilut kaksi viikkoa. Meille tuli siis kiinteä laajakaista valokuidun kautta ja milloin oli vikaa tilauksessa, milloin taas päätelaitteessa. Kännykän heikolla kentällä surffaaminen on saanut minut puhisemaan ja puhkumaan - ihan jo perusasioiden hoitaminen (kuten naamakirjan selailu ja sinne kirjoittelu) on tökkinyt välillä oikein urakalla. Lisäksi minusta on tullut niin nettiriippuvainen, etten oikein enää osaa olla selailematta ja etsimättä milloin ties mitäkin - viime aikoina lähinnä sisustusjuttuja. Mutta nyt toimii!!!

Tällä kertaa ajattelin esitellä teille hiukan alakerran kylpyhuonetta ja saunaa. Kylpyhuoneemme on kooltaan 5,5 neliömetriä - ei siis koolla pilattu. Kylpyhuonetta ja saunaa kumpaakin kuitenkin suurennettiin hiukan Rauhalamme perusmallista, kylpyhuonetta parilla neliöllä ja saunaa yhden neliön verran. Kylpyhuoneeseen halusimme kahden suihkun lisäksi myös wc:n. Siippa on niin tottunut siihen, että kylpyhuoneessa on wc, joten hän piti sitä ihan ehdottomana. Meillä oli edellisessäkin talossa kylpyhuoneessa wc, joten kyllähän minäkin siihen jo ehdin tottua. Lisäksi vierashuoneesta on ovi suoraan kylpyhuoneeseen, joten vieraillamme on ihan oma wc käytössään :)

Kylpyhuone saunasta päin kuvattuna

Suihkuiksi emme voineet kuvitellakaan muita kuin sadesuihkut. Edellisessä talossa meillä oli Oraksen sadesuihkut, mutta nyt halusin suuremmat lautaset. Enkä voi muuta todeta, kuin että kyllä valitettavasti Orakset nyt kalpenevat näiden Hansgrohen suihkujen rinnalla. Oraksen suihkun alla tunsi lähinnä olevansa rankkasateessa, jos vertaa näihin suihkuihin, joissa vesi tippuu ihanan ilmavasti. Suihku on myös riittävän leveä kastelemaan koko kehon kerralla. Nuo ovat siis juuri sellaiset, kuin mikä mielikuva minulla on sadesuihkuista ollut. Tykkään ihan hirmuisesti!

Hansgrohen Raindance suihkut

Lempeä sade

Kylpyhuoneen ja saunan välinen seinä meillä on ihan umpinainen, vaikka nykyisin vahvana trendinä onkin tehdä puolet seinästä lasia. En oikeastaan enää muista, miksi päädyimme tähän ratkaisuun, mutta pidämme kumpikin hämyisestä saunatunnelmasta, joten siihen tuo sopii mainiosti.


Tervetuloa saunaan!

Saunan ovi on harmaata savulasia. Oven listat tehtiin samasta thermohaapalistasta, jota tuli saunan sisäpuolellekin. Käsittelin ne kahteen kertaan värittömällä Supi saunavahalla. Saas nähdä, miten kauan pysyvät hyvinä, kun ovat kuitenkin niin lähellä suihkua.

Saunamme on siis 3,5 neliötä kooltaan ja lauteita on kolmella sivulla eli ne ovat u-malliset. Lauteet ovat thermohaapaa ja ne, samoin kuin saunan seinäpaneelit, on hankittu Pirkkalassa toimivalta Kärävä Oy:ltä, joka valmistaa saunoja Karava Sauna nimellä. Voin lämpimästi suositella kyseistä yritystä.

Karava Saunan koverat thermohaapalauteet

Yhtenäinen porrasjakkara on erityisen näyttävä


Kiukaaksi meille valikoitui pitkän tuuminnan ja etsiskelyn jälkeen Iki-kiukaan 7,5 kilowatin pilari erillisellä ohjauskeskuksella, joka on sijoitettu kodinhoitohuoneen pukeutumistilaan. Meillä oli edellisessäkin talossa Ikin pilarikiuas ja tykättiin siitä hirmuisesti, vaikka lämmitysaika onkin aika pitkä.

Iki-kiuas

Kiukaaseen tuli 120 kiloa kiviä. Ohjeissa sanottiin, että kiuasta kivittäessä kannattaa pukeutua pitkähihaiseen paitaan ja hanskoihin. Pitkähihainen minulla kyllä oli, muttei hanskoja, mutta ajattelin pärjätä ilman. Hetken pärjäsinkin, kunnes jonkin ajan jälkeen huomasin, että veri valui käsistä useasta kohdin. Eipä siis auttanut muu kuin hakea laastaria ja hanska. Tuo verkko oli siis joistakin kohdista melko terävä, eivätkä siis ihan turhaan varoitelleet.

Kerran olemme jo päässeet/ehtineet kokeilemaan saunaa. Olisi tosin ehkä kannattanut hiukan lukea kiukaan ohjekirjaa ensin. Kiukaassa on nimittäin lämpötilarajoitin, eli se ei lämpene esiasetettua lämpötilaa korkeammaksi (lämpötila mitataan saunan katon rajassa olevasta anturista). Lämpötilan oletusarvo oli alarajalla, joten kiuas ei ollut kunnolla edes kuuma. Löylyt olivat kuitenkin mukavan kosteat siltä osin kuin kiukaasta nyt mitään oikein vielä irti sai. Uskon kuitenkin, että tämä oli nyt vain käyttäjien omaa taidottomuutta ja säädinkin lämpötilarajoitinta kunnolla ylöspäin seuraavaa kertaa varten. Paremmalla onnella silloin :)

Lauteet ovat todella mukavat ja tilavat. Erityisesti pikkuruisen kerrostalosaunan jälkeen saunamme tuntuu suorastaan valtavalta. Lauteille mahtuu kerralla varmasti kuusikin henkilöä ihan mukavasti.



Valaistuksena kylpyhuoneessamme on yksi kattovalaisin, jossa on kolme spottia. Lisäksi kummankin suihkun luona on 6,5 W:n ledspotit, joissa on himmennin. Tarkoitukseni oli kyllä alun perin hankkia tuohon 10 W:n spotit, mutta jostain syystä ostin vain nuo pienempitehoiset. Kylpyhuone onkin kaiken kaikkiaan ehkä hiukan liian hämyinen minun makuuni, mutta luulisin, että vähintäänkin tuohon meidän kattovalaisimeen voisi hankkia tehokkaammat polttimot.

Ulkona jatkuvat talomme maalaushommat. Sateiset säät ovat sitä tosin hiukan häirinneet. Valkoiset osat ovat pian maalattu ja seinien päävärin valintakin on (ehkä) melkein tehty. Sisällä eivät vielä ihan kaikki tavarat ole löytäneet paikoilleen. Kuviakin seuraa kyllä sitten aikanaan, kun ehdin hiukan enemmän keskittyä tavaroiden järjestelyyn ja edes suurin piirtein alkaa näyttää valmiilta.

1 kommentti:

  1. Toisella kertaa kiuas toimi kuten pitikin ja lämpöä riitti. Miellyttävät ja kosteat löylyt oli!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.