Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Käyttökokemuksia: pyykkikuilu

Tavarat eivät todellakaan ole vielä paikoillaan. Suurin syy tähän ei ole minun heittäytymiseni laiskaksi näin loman lopun häämöttäessä vaan se, että kävimme hengähtämässä muutaman päivän minun kotiseudullani. Eilen illalla kotiin palatessamme kaikki oli hyvin pitkälti siis samalla mallilla, mihin ne tiistaina lähtiessämme jäivät :) Tosin putkari oli käynyt tuomassa käsisuihkun ammeen hanaan, joten kylpemäänkin pääsee nyt.

Kauheasti en ole ehtinyt uutta kotia vielä testailemaan. Kaikki tuntuu vieläkin niin kovin oudolta - me ollaan todellakin vihdoin täällä ja asutaan ihan oikeasti! Pyykkivuori pääsi pahasti kasvamaan tuossa viimeisten raksaviikkojen aikana, kun koskaan ei tuntunut olevan riittävästi aikaa koneen pyörittämiselle. Lisäksi pyykin pesua häiritsi ainakin henkisellä tasolla se, että periaatteessa koska tahansa olisi voinut tulla asunnon katsoja, enkä todellakaan halunnut, että pikkuhousuni ovat juuri silloin kuivumassa narulla. No nyt pyykkikone on saatu toimintaan ja tuolla se laulaa kodinhoitohuoneessa.

Pyykkihuoltoon liittyen ajattelin kirjoittaa myös ensimmäiset käyttökokemukset, eli pyykkikuilusta tietenkin. Koska meillä on vaatehuone ja kodinhoitohuone päällekkäin, alusta asti oli täysin selvää, että noiden kahden tilan välille tehdään pyykkikuilu. Yläkerrassa kuilun pää on kätevästi vaatehuoneen nurkassa matalan katon puolella - siinä osassa vaatehuonetta, joka muutoinkin on niin vaikea sisustaa järkevästi.

Pyykkikuilun pää vaatehuoneessa

Kuilu on koteloitu piiloon ja suuaukon peittää vaatehuoneessa kalusteoviluukku. Kuilu on tehty suurimmaksi osaksi 315 mm iv-kanavaputkesta, mutta ihan loppuosa kodinhoitohuoneen puolella on kalustelevyä.

Kodinhoitohuoneen puolella pyykkikuilun pää on pyykkikaapissa. Tuossa kaapissa on vain kaksi lankakoria ja pyykit putoavat niistä ylempään. Alempaa koria voi sitten pyykkikonetta täyttäessä käyttää lajitteluun. Olen tosin hiukan pohtinut, pitäisikö nuo korit nostaa ylemmäs, jotta kaapin alaosaan saisi yhden hyllyn. Ylemmän korin käyttökorkeus on vaan tällä hetkellä niin tosi hyvä, että jään vielä miettimään asiaa.

Pyykkikuilun pää pyykkikaapissa

Pyykkikaappi sijaitsee melkein vastapäätä pesukonetta ja näiden käyttö keskenään tuntuu kyllä todella kätevältä. Pyykkikaapin käyttö on minulle ihan uusi tuttavuus, sillä edellisessä talossamme oli kyllä sellainen, mutta sitä käytettiin ihan muuhun säilytykseen ja pyykit meillä olivat makuuhuoneen nurkassa olevassa tynnyrissä. Likapyykkien vieminen aina erikseen kodinhoitohuoneeseen tuntui niin kovin vaivalloiselta ja siksi aikanaan päädyimme erilliseen tynnyriin.

Yläkerrassa en voisi kuvitella pyykkikuilulle parempaa paikkaa, kuin vaatehuoneen, sillä siellähän suurin osa vaatteiden vaihdosta tapahtuu. Myös lakanoiden pudotus onnistuu kuilun kautta. Eräs meillä käynyt vieras totesi Siipalle, että onpas kätevä tuo pyykkikuilu: tiputat vain likaiset vaatteet kuiluun ja jonkin ajan kuluttua ne ilmestyvät pestyinä ja viikattuina tuohon hyllyyn! Näinhän se menee :)

Tällä, vielä tosin varsin vähäisellä, käyttökokemuksella olen kyllä erittäin tyytyväinen ja annankin pyykkikuilulle arvosanaksi täyden kympin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.