Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Pakkailua

Nyt se alkoi. Pakkaaminen nimittäin. Iso kasa laatikoita on jo hankittuna, mutta lisää tullaan vielä tarvitsemaan. Muutama laatikko on jo täytettykin :) Siitä se lähtee. Tiedän jo valmiiksi, että seuraava kuukausi tulee olemaan minulle stressaavaa aikaa, koska en todellakaan voi sanoa kovin hyvin sietäväni kaaosta kotonani ja nyt siellä on juurikin - koko ajan paheneva - sellainen.

Laatikoita siellä...

Laatikoita täällä...

Laatikoita siellä täällä.
Eilen saimme jo avaimet uuteen asuntoomme. Kävimme siellä siivoamassa valmiiksi, ja muuttaessa saa sitten vain nostella tavarat paikoilleen. Asunnon ikkunat ovat etelään päin ja eilen sattui olemaan varsin lämpöinen päivä. Voinkin kertoa, että oli varsin lämmin ja kostea tunnelma, kun pesin kylpyhuonetta höyrypesurilla. Sain myös yhden rakentamiseen liittyvän ahaa-elämyksen siinä hinkatessani. Suihkuseinäkkeitä tai vessanpönttöä ei kannata liimata värittömällä liimalla. On ehkä uutena kiva, mutta se muuttuu ajan saatossa syystä tai toisesta ikävän kellertäväksi ja näyttää siis koko ajan älyttömän likaiselta. Yök!

Samalla hiukan mittailimme ja suunnittelimme, mitä mihinkin laitetaan. Meidän sohva on aivan valtava (vaikkei se siltä nykyisessä kodissamme näytäkään) ja tulee täyttämään puolet olohuoneesta. Koska sohva mitä luultavimmin ei olisi seuraamassa meitä uuteen taloomme, päätimme yrittää vielä tässä kohdin myydä sen. Pääsisimme samalla myös siitä ongelmasta, mihin varastoida vierassohva/-sänky. Muutoinkin huomasimme, että sen lisäksi, että meillä on paljon huonekaluja, ovat ne myös kooltaan aika suuria pikkuiseen kaksioon. Mutta silti olemme edelleenkin erittäin tyytyväisiä uuteen kotiimme :)

Siivousurakan päätteeksi haimme jätskit uudesta lähikaupastamme tien toiselta puolelta :) En ole muuten ikinä asunut niin lähellä ruokakauppaa (ja Alkoa ja apteekkia) kuin mitä tuossa tulee olemaan.

Raksahommistakin muuten ihan vähäsen. Päädyimme nyt tilaamaan tontillemme pelkän pintavaaituksen emmekä maaperätutkimusta muutoin. Uskomme ja luotamme siihen, että maaperä on sitä, miltä se ulospäin näyttääkin. Pintavaaitus tehdään tulevalla viikolla. Lisäksi saimme tarjouksen talopaketista ja sitä pitäisi jossain kohdin käydä sitten edustajan kanssa hiukan tarkemmin läpi. Samoin kuin jatkosuunnitemia muutoinkin. Ilmoitimme, että hoidamme ensin muuton pois alta ja palaamme asiaan sen jälkeen :) Pyysimme tarjouksen myös toiselta talofirmalta, mutta sitä ei ole vielä tullut. Katsotaan sitten, otetaanko vielä kolmaskin tarjous, vai mitä tehdään. Omien kuvien perusteella tehtävä talomalli mansardikatolla on nimittäin sellainen yhdistelmä, joka rajaa mahdollisia talopaketin toimittajia aika lailla. Toisaalta tämä on kyllä ihan hyvä asia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.