Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Keittiösuunnittelua ja vähän muuta

Olen nyt käynyt kahteen otteeseen Topi-keittiöiden keittiösuunnittelijan juttusilla miettimässä tulevaa keittiötämme ja kodinhoitohuonettamme. Aikaa on mennyt tähän mennessä yhteensä kuusi (!) tuntia ja ensi viikolla on taas uusi sessio. Emmekä siis ole vielä edes tilanneet keittiötä. En voi mitenkään ymmärtää, miten voi olla kannattavaa palvella yhtä asiakasta noin huolella ilman varmuutta tulevasta tilauksesta.

Heti ensimmäisellä vierailulla iskin silmäni (yllättäen varsin arvokkaaseen) keittiöön ja sen pohjalta olemmekin lähteneet rakentamaan meille sopivaa keittiötä. Olen jotenkin niin yllättynyt siitä, miten paljon nippeleitä ja yksityiskohtia pitää miettiä ja päättää.

Topi-keittiöiden Erika (vasemmalla).

Tässä hiukan lähempää.
Tämä Erika ovimalli on siis aito tammiovi, joka on kuultomaalattu valkoiseksi. Taso on laminaattia, mutta puujäljitelmää ja tykästyin kovasti sen sävyyn ja kuosiin. Ja onhan laminaatti helppo (ja halpa!). Toistaiseksi kaikkein varteenotettavimpana (ja hiukan edullisempana) vaihtoehtona Erikalle olisi täysvalkoinen Rauhala-ovi tai Pirtti-ovi mänty-kuosilla. Mitkä ovet sinä valitsisit?

Keittiöstämme tulee erittäin ergonominen, sillä sekä uuni että tiskikone tulevat korotettuina. Kodinkoneet olemme ajatelleet ottaa rosterin värisinä. Tiskialtaita tulee vain yksi iso ja yläkaappeja ei tule kuin pari, sillä keittiössämme on kaksi isoa ikkunaa. Vaatii varmaan hiukan totuttelua oppia pois yläkaapeista. Laatikoita tulee paljon eikä suunnitelmassa taida olla tällä hetkellä yhtään alakaappia. Lisäksi tulee yksi korkea komero, jonne saa paljon astioita ulosvedettäviin laatikoihin. Tai siis näin on suunniteltu, mitään ei tosiaan vielä ole lyöty lukkoon :)

Kodinhoitohuonettakin olemme jo suunnitelleet. Haaveissani on suuri liukuovikomero, jonka toisen oven takana on kunnon kokoinen (80 cm) siivouskomero ja toisen oven takana säilytystilaa piha- ja urheiluvaatteille, saappaille yms. sälälle. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi siivouskomerot tehdään yleensä niin pieniksi - meillä ainakin on niin paljon kaikkea siivoukseen liittyvää konetta ja vempainta, että kun sen taaimmaisen sieltä haluat, pitää käytännössä tyhjentää koko komero. Kodinhoitohuoneeseen tulee toki myös pyykkikaappi, johon tulee pyykkikuilu yläkerran vaatehuoneesta. Kuilun putki piilotetaan luultavimmin kaapin sisälle tai vaihtoehtoisesti koteloidaan. Tietysti kodinhoitohuoneeseen tulee myös työskentelytasoa ja sen alle kaapistoa. Koska kodinhoitohuoneemme yhteydessä on myös pukeutumistila, tulee siihen kiinteä kalustepenkki. Ovien värit kodinhoitohuoneessa ovat todennäköisimmin ihan valkoiset - ainakin liukuoviin tulee valkoista lasia.

Keittiösuunnitelmien lisäksi olemme viime päivinä käyneet läpi sähkösuunnitelmaluonnosta. Miten vaikea onkaan tietää tässä vaiheessa, halutaanko esimerkiksi olohuoneeseen kattoon upotettavia halogeneja ja millaiset valaisimet laitetaan eteiseen tai keittiöön. Yläkerran kylpyhuoneeseen olen ajatellut kuitenkin jotain tämän tyylistä:

Ihanaakin ihanampi Austen seinävalaisin. Kuva lainattu Portiikki.fi sivustolta.

Tällainen Anetan valaisin meillä on jo olemassa. Voisi tosin ostaa toisen alakerran vessaankin.
Kerrottakoon ohimennen, että tuon ensimmäisen hinta on 328 e kappale (niitä tarvitaan kaksi), joten pitää vielä hiukan miettiä asiaa ;)

Ihan asiasta kukkaruukkuun vielä. Olen huomannut, että minua ärsyttää ihan hirveästi, kun ihmiset eivät blogeissaan kerro, mistä ovat kuvat lainanneet. Ei sillä, että tekijänoikeuksien perään nyt huutelisin, vaan ihan sen, että kun satut kuvahaulla löytämään jonkun blogista kuvan nyt vaikkapa jostain kivasta lampusta, niin on varsin turhauttavaa, kun ei tiedä, mistä kuva on peräisin, jotta voisi vaikka hankkia itselleen samanlaisen.

2 kommenttia:

  1. Itse ehkä valitsisin täysvalkoisen, mutta teille kyllä sopii varmasti myös kumpi tahansa noista joissa näkyy puunsyykuviota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysvalkoinen olisi varmasti ajaton (eikä siihen ehkä kyllästyisi niin nopeasti), mutta toisaalta noissa puunsyytkuvioissa olisi jotenkin enemmän särmää. Plus meillä oli edellisessä keittiössä hyvin samanlaiset ovet kuin nuo Rauhalat ja ne oli ihan kivat, mutta...

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.