Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen raksalla

Pääsiäinen alkaa olla nyt taputeltu. Raksalla tuli oltua melkoisen paljon. Perjantai ja lauantai meni lähestulkoon kokonaan yläkerran katon kanssa, mutta se saatiin ihan muutamaa reunimmaista paneelia vaille valmiiksi. Erityisen mielissään oltiin, kun saatiin kuin saatiinkin aulan katto tehtyä porraskuilun kohdalta ja vielä listatkin kiinnitettyä. Tuolta kohdin katon teko olikin astetta haastavampaa, sillä se tehtiin väliaikaiselta telineviritelmältä. Siippa oli ainoa, joka uskaltautui keikkumaan telineen päällä. Onneksi ei pudonnut.


Sunnuntai meni melkein kokonaan muissa puuhissa, mutta tänään oltiin taas pitkä päivä raksalla.
Minä nysväsin tänäänkin vaikka kuinka kauan takan tauksen ja sen vieressä olevan seinän kanssa. Ottaessani rajausta varten laittamani maalarinteipin pois lähti mukana osa maalistakin. Sitten töpöttelin paikkamaalauksia vesiväripensselin kanssa. Hiukan kyllä turhautti, mutta minkäs teet. Mutta sain seinän lopulta ihan siedettävän näköiseksi ja maalien rajauksetkin varsin siisteiksi. Parempaan en pysty, joten tuon on kelvattava.


Siippa ja Appiukko puuhastelivat tänään autotallin räystäslautojen kanssa. Työasento ei ehkä ollut kaikkein ergonomisin, mutta lopputulos näytti hyvältä.



Tänään myös siivoiltiin. Minä tyhjensin kodinhoitohuoneesta kaikki laattaromut pois ja imuroin varmaan kuudennetta kertaa pääsiäisen pyhien aikana (mdf-paneeleista tulee muuten sahatessa ihan järjettömästi sellaista hienoa pölyä). Siippa ja Appiukko purkivat vihdoin ja viimein rakennustelineet pois tallin luota ja keittiön ikkunan edestä. Piha näytti heti paljon paremmalta, kun nuo rumat metallihökötykset saatiin pois. Vielä kun saataisiin tallin edestä puutavarakasat pois, niin voitaisiin pyytää maanrakennusmies tekemään hommat loppuun... Haluaisin jo niin kovaa päästä eroon tuosta takapihan kivivallista ja nähdä, millaiset näkymät meidän olkkarin ikkunasta oikeasti on.


Ja mitäkö on ohjelmassa lähitulevaisuudessa? Laatoitustyöt saatetaan loppuun ehkä jo tämän viikon aikana. Alakerran kattoa pääsee paneloimaan, kunhan muutamat viimeiset sähkövedot on sinne tehty (ja raivattu ensin tilaa touhuamiselle). Viimeiset maalailut voisi myös pian tehdä ja tapetitkin odottavat jo seinälle pääsyä. Saunaa pääsisi jo eristämään ja folioimaan, ja väliovetkin tulevat tällä viikolla. Siinä vain muutamia mainitakseni. Puuhaa siis riittää...

Oikein mukavaa alkavaa arkea!

4 kommenttia:

  1. Teillähän on ollut oikein vauhti päällä! Ehditäänköhän me edes raksalla vierailla ennen kuin on jo valmista 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tässä nyt vielä ihan hetkeen valmista tule olemaan, joten hyvin teillä vielä on aikaa :)

      Poista
  2. On muuten uskomatonta, kuinka paljon kaikki viimeistelyt vie aikaa. Meilläkin tuntuu menevän tuhottomasti aikaa kaikkeen pieneen näpräilyyn. Ja kun työn ohella tekee, niin vauhti ei tosiaan päätä huimaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta. Jotenkin sitä vaan huomaa viettäneensä monta tuntia raksalla, eikä oikein ole saanut mukamas mitään järkevää tai näkyvää aikaiseksi. Ja sellaista kaikenlaista pientä näpertelyä ja nysväämistä on ihan kauheasti eikä se tosiaankaan näy missään. Eikä siitä kauheasti riitä kenellekään mitään kerrottavaa. Onneksi sentään on viikonloput, jolloin saa edes jotain vähän isommin tehtyä - illat raksalla menee lähinnä jotenkin puuhastellessa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.