Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vihdoin kotona

Kuten otsikosta arvata saattaa, olemme muuttaneet. Viime päivät ovat olleet varsin työn täyteisiä. Ja hommat jatkuvat edelleen, sillä iso osa tavaroista on edelleen hujan hajan ympäri taloa. Valitettavasti meillä ei myöskään ole vielä varastoa (joka valmistuu kyllä aikanaan autotallin kylkeen), joten joudumme selviämään jonkin aikaa melkoisen tavarapaljouden kanssa. Tässä nyt siis raavin pääni puhki, mihin saan väliaikaisesti sijoitettua kaikki meidän joulukoristeet, talvitakit ja kengät, ihan vaan muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Muutto oli varsin rankka ponnistus, kun ynnää siihen päälle viime päivät täyttäneet talon viimeistelytyöt, siivouksen ja pakkaamisen. Meidän onnemme sinänsä oli kuitenkin se, että muutto saatiin jaettua useammalle päivälle. Olemme nimittäin pikkuhiljaa viime viikon aikaa tuoneet Siipan kanssa tavaraa väliaikaisesta asunnosta uuteen kotiin ja sängytkin raahattiin jo perjantaina eli ennen varsinaista muuttoa olimme jo nukkuneet kolme yötä uudessa kodissa. Tänään tuotiin varsinainen muuttokuorma. Edessä on tosiaan vielä tavaroiden purkaminen ja minä olen ihan poikki ja loman tarpeessa. Valitettavasti loma vaan loppuu tämän viikon jälkeen.

Nyt energiaa ei oikein riitä kirjoittamiseen, joten laitan tähän vain muutamia kuvia viime päiviltä. En ole oikein ehtinyt edes kuvia napsimaan töiden tiimellyksessä, joten kuvasaldo on aika laiha. Meillä ei myöskään ole vielä kunnollista ja toimivaa nettiä, vaan joudun toistaiseksi vielä turvautumaan kännykän kautta jaettuun nettiin, eikä se ole kaikkein kätevin ja nopein. Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Näkymää keittiön ikkunasta listojen liimailun ohessa

Silikonia on laitettu

Haettiin minulle auto

Ensimmäinen yö uudessa kodissa

Ensimmäisiä tavaroita

Muuttoauto

Tavarakaaos

Vierassänky sohvan korvikkeena, kun sohvaostokset on tekemättä

Terassia

2 kommenttia: