Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kalusteasennukset jatkuvat

Keittiöasentaja oli käynyt tänään tekemässä puuttuvat kalustukset keittiössämme. Tosin toimituksesta oli puuttunut (myös) muutama keittiön vedin, joten niiltä osin keittiö jäi nyt vielä keskeneräiseksi. Niin ja väärä uunimme käytiin hakemassa tänään pois, uuden pitäisi tulla ensi viikolla.

Lieden nurkka

Yläkaapit paikoillaan

Kaikista näistä säädöistä ja puutteista huolimatta olen kyllä edelleen todella tyytyväinen tuohon keittiöömme, se on vaan minusta jotenkin niin hieno. Tuo taso on ihan yliveto ja minusta tuo ainoa seinäkaappikompleksikin on varsin onnistunut. Vai mitä mieltä te olette? Käytössä toki vasta testataan keittiön todellinen toimivuus, mutta on se ainakin hieno. Kyllä kannatti uhrata tunteja ja taas tunteja kiintokalusteiden suunnittelemiseen :)

Siippa oli tänään koonnut vähän lisää portaita. Sain myös Kannustalon Sisko-Riitalta ilmoituksen, että portaidemme käsijohteet menevät heti tuotantoon ja niiden pitäisi tulla ensi viikolla. Ei voi oikein taas muuta kuin kehua tuota Kannustalon toimintaa ja sen ripeyttä. Kyllä asiat hoituvat, eikä pienen ihmisen tarvitse olla mistään huolissaan ;) Vielä tosin on auki, mitä ruskeille käsijohteille tehdään?!?

Lisää portaita

Illalla kasattiin vielä Siipan kanssa kodinhoitohuoneen liukuovikomero. Vähän nuo lattialaattojen seinälle nostot aiheuttivat ylimääräisiä harmaita hiuksia, mutta eiköhän niihinkin lopulta keksitty ihan hyvät keinot.

Kodinhoitohuoneen liukuovikomero

Komeroon tulee sen vasempaan reunaan ylpeydenaiheeni, melkein 80 senttiä leveä siivouskomero :) Siivouskomeroon pitää tosin vielä kiinnittää hyllykkö, johon saa purkit ja putelit ojennukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.