Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lauteita, altaita, kaiteita

Katsokaas, mitä veijareita meille oli tänään ilmestynyt:

Karava Saunan ankat :)

Parasta oli kuitenkin se, mihin ne olivat ilmestyneet. Meille tuli nimittäin tänään lauteet. Ja ne ovat kyllä melkoisen upeat. Tässä muutama kuva maistiaisiksi. Valitettavasti tummahkon saunan kuvaaminen vähäisessä valossa osoittautui melkoisen haastavaksi, mutta ehkä näistä idean saa irti, vaikka värit ovat mitä ovat.




Lauteet ovat siis thermohaapaa ja ne ovat malliltaan koverat. Alalaude on siis yhtenäinen ja ylälaude laverimallinen kahdesta koveraksi muotoillusta lankusta tehty. Saunasta puuttuu vielä smyygilaudat, listat ja kiuas. Sitten pääseekin jo saunomaan :) Ja toki valot pitää vielä jossain vaiheessa viritellä ylälauteen alle, kun osaisi vaan päättää, miten ne laittaa.

Siippa oli tänään saanut kiinnitettyä yläkerran kerroskaiteen. Todella hyvältä näyttää sekin, eikö vain :)


Kaiteisiin me tilattiin neliskanttiset 42x42 milliset kaidepinnat, mutta jostain syystä meille oli toimitettu väärät 28x42 pinnat. Ei mennyt porrastoimittajalla homma siis ihan niin kuin Strömsössä (meillehän tuli ensin myös vääränväriset käsijohteet). Huomasimme virheen vasta sunnuntaina ja tässä kohdin ei ollut oikein mahdollisuutta jäädä enää odottelemaan uusia pinnoja, koska kaiteet on oltava paikoillaan käyttöönottokatselmuksessa. Niinpä laitoimme kaiteisiin nyt nuo väärät pinnat ja neuvotellaan Kannustalon kanssa sitten, josko saataisiin jotain hyvitystä. Mutta ihan hyvältä nuo noilla väärillä pinnoillakin näyttävät.

Kiinnitettiin tänään kaikki altaat paikoilleen. Yläkerran kylppäri on saanut jo valaisimet, enkä voinut olla laittamatta tänne (taas) kuvaa sieltä. Tykkään aina vaan enemmän tuosta ja seinävalaisimet ovat iiihanat...


Altaaksi yläkertaan valikoitui lopulta Otsosonin valumarmorinen Cubo allas, joka on 60 cm leveä. Olisin alun perin halunnut tuonne sellaisen tason levyisen altaan (tähän tyyliin), mutta valitettavasti en löytänyt mistään oikean kokoista. Niinpä päädyin ottamaan kiiltävänvalkoisen tason ja sen päälle altaan.

Alakerran vessaan altaaksi valikoitui Otsosonin posliininen Sofi-allas. Allashanoiksi meille tulee kaikkiin vessoihin/kylppäreihin Oraksen Cubistat.


Alakerran kylpyhuoneeseen halusin kunnon kokoisen allaskalusteen, koska meillä ei ole kodinhoitohuoneessa allasta. 60 cm leveä kaluste saatiin tuohon seinä-wc elementin viereen mahdutettua - ei siihen liikaa tilaa jäänyt, mutta onneksi mahtui. Kalusteeksi kylppäriin valikoitui lopulta Ikean Hemnes kaluste ja Odensvik allas.


Käyttöönottokatselmuksen ajankohta on nyt varattu ja se on ensi viikon torstaina. Monenlaista puuhastelua on vielä ennen sitä. Tarkoituksemme ei kuitenkaan tosiaan ole vielä ensi viikolla muuttaa, vaan koitetaan saada paikkoja vielä ennen muuttoa hiukan valmiimmaksi. Tosin saa nähdä, miten kovasti rupeaa sormet jo syyhyämään, jos muuttolupa heltiää :)

2 kommenttia:

  1. Lauteet näyttää upeilta! Katselin vastaavaa mallia jossain vaiheessa, mutta pääsyttiin kuitenkin siihen että laatoittajamme tekee lautteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä alun alkaen ajattelin, että meille tulisi sellaiset perinteiset lankkumalliset lauteet, mutta kun noille istahdin ja sen jälkeen sellaisille tasaisille, valinta oli selvä. Kuten joskus taisin blogiinkin kirjoittaa, nuo koverat lauteet valittiin kyllä ihan perstuntuman perusteella.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.