Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

perjantai 2. tammikuuta 2015

Sisustusajatuksia

Tänään olen sisustanut. Siis pääni sisällä. Oikeasti olen siis istunut lähes koko päivän tietokone nenän edessä ja surffaillut internetin ihmeellisessä maailmassa. Tein minä tosin välissä puolentoista tunnin siivouksen, pesin pari koneellista pyykkiä ja kävin kaupassa, mutta muuten on kyllä päivä mennyt koneen ääressä. Joku voisi sanoa, että olen siis laiskotellut lähes koko päivän, mutta oikeasti pääni sisällä on käynyt sellainen suhina, ettei muusta väliä - melkein yhtä kova myrksy, kuin juuri parhaillaan ulkona.

Ja mitäkö olen miettinyt. No ensinnä nyt ainakin seiniä. Olen ajatellut, että meillä pääasiassa maalataan seinät ja tapetteja käytetään vain hillitysti ja lähinnä siis tehosteena. Seinävärin päättäminen vaan on melkein maailman hankalin asia - niillä paperilappusilla (saati sitten näytöllä) kaikki värit näyttävät niin erilaisilta, kuin luonnossa. Olen kuitenkin ajatellut jotain harmaanbeigeä sävyä seiniin - ei liian keltaista, muttei liian harmaatakaan. Sellainen savi/muta on siis hakusessa.

Tässä pari sävyä Tikkurilan värikartasta, jotka ainakin näytöllä ovat lähellä sitä, mitä haen takaa:



Väri ei saisi olla liian tumma, ettei se turhaan syö valoisuutta, mutta toisaalta ei liian vaaleakaan, jotta valkoiset listat erottuisivat kivasti. Tikkurilalla on nykyään väritakuu-palvelu, eli värin saa kerran vaihtaa, jos siihen ei ole tyytyväinen. Ongelmana vaan on, että värin pitää olla Tunne väri -värikartasta ja vaikka siinä paljon vaihtoehtoja onkin, ei juuri sitä mieleistä tunnu sieltä löytyvän.

Maalisävyjen lisäksi olen miettinyt tapetteja. Oikeastaan ainoa huone, johon tapetti on jo valittuna, on yläkerran työhuone. Tuosta huoneesta tulee minun työhuoneeni, joten eihän sinne mitään muuta voi ajatellakaan, kuin lintutapettia. Tällaisen Decor Maisonin tapetin olen ajatellut tuohon huoneeseen hankkia kahdelle ehjälle seinälle:


Tapettia on saatavissa myös muun värisenä (linnut erivärisiä), enkä olekaan vielä ihan varma, otanko tämän vai punaisilla ja harmailla linnuilla olevan - pitää nähdä ensin tapetti luonnossa. Tapetteja selaillessani löysin myös yhden ihan kivan Estan tapetin, joka voisi sopia alakerran vierashuoneeseen. Tapetissa on kaunokirjoituksella lueteltuna kukkien latinankielisiä nimiä (näin väittävät, itse en latinaa osaa).


Vessan taustaseinälle ajattelin myös tapettia, joka voisi olla väritykseltään/kuvioinniltaan varsin voimakaskin. Vielä en ole löytänyt sellaista, joka suoraan olisi kolahtanut, mutta muutamia ihan varteenotettavia vaihtoehtoja on kyllä tullut jo vastaan. Tässä yksi muutamassa eri värissä:


Meillä oli edellisessä kodissa makuuhuoneessa tapetti, josta tykkäsin ihan hirmuisesti. En ole todellakaan mikään kukkatapetti-ihminen, mutta tuo (muistaakseni) Eco Studion ruusutapetti oli ihan ylivertainen - siinä oli jotenkin sopivasti rock-henkeä tai jotain. Harmi, kun kyseistä tapettia ei enää valmisteta, olisin heti hankkinut sitä uuteen makuuhuoneeseemmekin. Tältä se näytti:


Tässä on vaan nyt se hankaluus, että minun on jotenkin niin vaikea päästää irti siitä ajatuksesta, että uudessa makuuhuoneessa tapetti voisi olla jotain muutakin kuin tuo. Mikään ei tunnu yhtä hyvältä ja oikealta :(

Kuten kuvista jo varmasti huomaatte, tuollaiset murretut maanläheiset sävyt ovat mieleeni. Lattioidenkin haluaisin olevan jotain rusehtavan harmaata. Mietin jo tosin sitäkin, tuleeko noita sävyjä jo ihan liikaa. Katosta tulee valkoinen ja kaikki väliovet ja listat ovat valkoisia sekä tietysti ikkunan puitteet ja olohuoneessa takka. Jospa nuo riittäisi tuomaan vähän vaihtelua?!?

Juuri sitä oikeaa lattiasävyä(kään) en ole vielä löytänyt. Lattiamateriaaliksihan meille on tulossa laatta kosteiden tilojen lisäksi kodinhoitohuoneeseen, vessaan, kuistiin, eteiseen ja keittiöön. Muualle tulee lankkuparketti (tosin Siipan studion lattiamateriaali on vielä auki). Laattoja en ole vielä edes käynyt katsomassa, mutta parketteja olen jo rautakaupassa käynyt hiplaamassa. Tällä hetkellä parketeista lähinnä on ehkä tämä Timberwisen Vintage Levi:


Tuo öljyvahattu pinta on vaan yllättävän karhea ja se tällä hetkellä ehkä eniten mietityttääkin (hinnan lisäksi tietysti). Väri näytti tosin luonnossa vaaleammalta kuin esitekuvassa (jossa olevasta väristä valitettavasti tykkään enemmän).


Edellä mainittujen lisäksi olen tänään selaillut ovenkahvoja sekä ulko- että välioviin. Toisaalta jokin melko tavallinen satiinikrominen olisi varma valinta kumpaankin ja varsin suurella todennäköisyydellä ainakin ulko-oviin sellaiset valitsemmekin. Toisaalta sisäoviin tekisi kyllä mieli ostaa kahvat, joissa olisi vähän enemmän särmää, kuten esimerkiksi tällainen Smedbon kahva:


Peilejäkin olen pohdiskellut. Olen tullut siihen tulokseen, että meille ei tule perinteistä peilikaappia mihinkään. Yläkerran kylpyhuoneeseen tulee yksi korkeampi kaappi, joten sinne saa sitten kyllä sopivasti hammasharjoja ynnä muita säilöön. Kumpaankin kylpyhuoneeseen ja alakerran vessaan tuleekin siis vain peilit. Alakerran kylpyhuoneeseen ei luultavimmin tule mahtumaan mitään kovin isoa peiliä, joten ehkä laitan siihen vain jonkun ihan simppelin peilin ilman mitään kehyksiä. Sen sijaan vessaan ja yläkerran kylpyhuoneeseen haluaisin vähän näyttävämmät ja isommat peilit kehyksineen. Kuvia ei ole nyt tähän hätään tänne laittaa...

Eiköhän tässä ollut nyt suunnitelmia ihan riittämiin yhdelle päivälle. Miltäs vaikuttavat? Nyt iltapalalle. Toivottavasti maistuu, hyvältä ainakin näyttää:


Mukavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi tuota aikaa kun ne valinnat oli vielä auki! Se oli aika mukavaa vaihetta sekin. Meillä on seinissä paljon harmaanbeigeä (V487), tulkaa ihmeessä katsomaan miltä se näyttää livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tänään mietin, että pitäisi tarjoutua teille kylään tässä joku päivä :) Toisaalta suunnitteleminen on ihan mukavaa, mutta valintojen tekeminen on (ainakin minulle) toisinaan tosi vaikeaa.

      Poista
  2. Hienoja valintoja kaikki. Se makkarin tapetti on niin makee, että soittaisin Suomen läpi jos jostain liikkeestä vielä löytyis. Lattiat näyttää ihanan rouheelta. Meillä vessarempassa lensi peilikaappi veks, en ole katunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löysin tuota makkarin tapettia itse asiassa yhdestä brittiläisestä verkkokaupasta, mutta sielläkin sanottiin, että ennen tilausta pitää soittaa tai laittaa mailia tavaran riittävyydestä, eli ihan viimeisiä viedään sielläkin. Pitäisi varmaan laskeskella, miten paljon tuohon menisi tapettia (onko se mansardin vino osa seinää vai kattoa?), ja kysäistä, josko tuolta vielä saisi. Hinta oli kyllä (ja erityisesti toimituskulut) hirmuinen. Suomessa tapettia ovat myyneet kaikki K-raudat ja en taida jaksaa ruveta soittelemaan kaikkia läpi ;)

      Poista