Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Päivä kolme

Nyt sitä vasta tajuaa, miten hienoa olikaan saada olla yksi kokonainen päivä seuraamassa talon pystytystä. Iltaisin pilkkopimeällä on vaikea hahmottaa töiden edistymistä ja kuvien ottaminenkin on täysin mahdotonta - erityisesti kun mukaan sattui tänään vain kännykamera. Viikonloppua odotellessa siis. Katon parissa tänään oli joka tapauksessa puuhasteltu, jotain muovia sinne oli vedelty ja ruoteita laitettu (huomaa: minulla ei ihan ole vielä termit hallussa). Myös tuulensuojalevyjä oli kiinnitelty. Nyt muuten selvisi sekin, että tuon tuulensuojalevyn nimi on ilmeisesti se jo aiemmin mainitsemani Runkoleijona. Se vihreä mötikkä, joka maanantain pystytyskuvassa näkyy, olikin siis jokin osa, joka oli verhoiltu Runkoleijonalla. Mutta mihin se osa (tai saattoi niitä olla siinä nipussa useampikin) on tullut, siitä minulla ei ole pienintäkään käryä - kadonnut se kuitenkin pihasta on ja tuskin varastettu kuitenkaan.

Kaikenlaisia pieniä juttuja tässä on saanut itsekin koko ajan hoidella, joten ihan ei pääse laiskistumaan. Tänäänkin olen tehnyt talotehtaalle reklamaation kuistin kahdesta ikkunasta, joissa siis jostain syystä oli vääränlaiset ristikot. En tiedä, mitä on elementin tekijän mielessä käynyt, kun hän on kuistin keskimmäistä ikkunaa kiinnittänyt - ehkä ajatellut, että mitä ihmettä on tilaajan mielessä liikkunut, kun on keskimmäiseen ikkunaan halunnut erilaisen ristikon. No, olettaisin, että ristikko on suhteellisen helppo vaihtaa, koska se on ainakin ikkunasta ihan irrallinen. Lisäksi sovin tänään kattoturvatuotteiden toimituksen loppuviikolle, ja lähetin kyselyä perustusfirmaan, josko he piakkoin voisivat noutaa perustusmuottinsa tontiltamme pois - rupeaa olemaan hiukan ahdasta ja loppuviikosta tulee vielä 11 lavaa kattotiiliä.

Pystytyshomma etenee kuulemma ihan aikataulussa ja ainakin toistaiseksi kelit ovat kyllä meitä suosineet. Ihan vähän oli tänään lumihaituvaa ilmassa ja pakkanen tuntui olevan kiristymässä. Minä vilukissana jäin kotiin viltin alle blogia päivittelemään, kun Siippa lähti siivoamaan raksaa. Taidan seuraavaksi keittää vähän glögiä.

No on minulla talosta yksi kuvakin, mutta valitettavasti laatu on mitä on...



Saatiin pankista varsin osuvat sponsorimukit raksalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.