Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

lauantai 29. marraskuuta 2014

Siivousta ja muuta puuhastelua

Vihdoin viikonloppu! Tänään ohjelmassa oli raksan siivousta oikein urakalla. Tältä näytti lähtötilanne aamulla:
Ei kovin houkutteleva näky talon edustalla (vaikka talo itsesään onkin).
Sisällä tilanne oli myös himpun verran edistynyt sitten viime näkemän. Putkimies oli nimittäin käynyt laittamassa viemärit ja kylmän veden syöttöputket paikoilleen. 

Tässä kuva kylpyhuoneen vessasta.
Siivotessa ilmi tuli myös ensimmäinen asennusryhmälle sattunut haveri. Kattotiilen pala oli nimittäin pudotessaan rikkonut keittiön ikkunapellin. Korjasimme sen väliaikaisesti jesarilla :)

Kolo siinä on.
Veimme roskakuorman taas jäteasemalle ja lounaan jälkeen palasimme siivomaan. Pilvetkin alkoivat vihdoin rakoilemaan. Aurinko tuli kuin tulikin esiin - tuntuu, että viime kerrasta on ikuisuus. Mielialakin koheni heti hurjasti :)

Taivas selkenee.
Aurinko on sittenkin vielä olemassa.
Takapiha ja talomme takapihan puolelta on jotenkin vielä kovin lohduttoman näköinen. Auringon innoittamana päätin kuitenkin ottaa kuvan myös sieltä.

Takapihan puoli
Appivanhemmat tulivat iltapäivällä kyläilemään ja auttamaan siivoamisessa ynnä muussa. He toivat mukanaan meille väliaikaisen ulko-oven. Voi miten voikaan pienestä tulla ihminen iloiseksi - meillä on nyt talossa ovi :)

Uksi auki.
Piti vielä ennen asennusta kilauttaa pikaisesti Vastaavalle ja varmistaa, saahan kynnyksestä sahata palan pois. Sai :) Muut oviaukot laitettiin umpeen vanerilevyillä. Paitsi yläkerran oviaukko, johon pitää huomenna käydä virittämässä vielä muovi.

Himpun verran on ankean näköistä - kuin jossain purkutalossa konsanaan.
Ennen hämärän tuloa otin vielä kuvan todistusaineistoksi siitä, että saatiin kaikki tiilen- ja puunpalaset siivottua pois pihalta. Tämän jälkeen kävimme vielä takapihan puukasan kimppuun ja sahasimme porukalla niitä polttopuiksi, joita saatiinkin kasaan ehkä pinokuution verran. Lopulta pimeys kävi päälle niin, ettei pystynyt enää millään erottamaan, mikä lauta on maalattua ja mikä ei ja oli pakko lopettaa ja lähteä kotiin. Tehokas päivä :)

Pihamaa siivousurakan jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.