Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus vietetty ja paluu (raksa-)arkeen edessä

Juhannus tuli ja meni. Juhannusaattoa vietettiin ensin raksalla. Siippa asenteli jalka- ja ovilistoja, minä taas toimin muun muassa silikoni-mestarina ja maalasin muutaman koteloinnin.

Aurora-jalkalistaa

Jalka- ja ovilistat paikoillaan

Vessa alkaa olla valmiina.

Juhannusaattoilta ja juhannuspäivä menivät ihan levon merkeissä appivanhempien mökillä. Nukuttiin juhannuspäivänä kahdet kunnon päikkärit ja illalla mentiin nukkumaan jo kymmenen jälkeen. Vähän on tainnut olla rankkaa viime aikoina... Jostain syystä minun ei ole tehnyt koko talvena oikein lainkaan mieli neuloa mitään, koska raksa on täyttänyt jotenkin ihan tyystin koko aivotaivaan. Mutta nyt tuli yhtäkkiä hirvittävä tarve saada mökille mukaan jokin neuletyö. Ja koska mitään ei oikein ollut keskeneräisenä, piti aloittaa ihan uusi tunika. Tämän parissa sain hereilläoloaikani hyvin kulumaan - sen siis, mitä ei käytetty syömiseen tai saunomiseen.


Sunnuntaina palattiin raksalle. Siippa askarteli ensi töikseen pyykkikuilun lopun kodinhoitohuoneeseen. Kuilu on siis ilmastointiputkea aina kodinhoitohuoneen katon alaslaskuun asti, mutta siinä kohdin putki piti katkaista ja putken loppu tehdä levystä, sillä ilmastointiputki ei olisi mahtunut sille tarkoitetun kaapin sisälle. Putkeen piti nimittäin askarrella hiukan ohjuria. Kuilu tulee tosiaan pyykkikaapin päällä olevan kaapin läpi ja kyseiseen kaappiin ei jää oikeastaan yhtään säilytystilaa. Kaapin päälle tulee vielä ylätäyte, joten kuilu ei jää lainkaan näkyviin.

Pyykkikuilu pyykkikaappiin



Tietysti minun piti suorittaa heti myös testiajo. Hyvin toimii! Seuraavaksi pitäisi rakentaa kotelo kuilun alkupäähän yläkerran vaatehuoneessa.

Kuilun valmistuttua Siippa teki kodinhoitohuoneen katonkin vihdoin valmiiksi. Nyt meillä siis on kaikki katot lopultakin valmiina. Laitettiin myös kodinhoitohuoneeseen taso paikoilleen ja taas näyttää tuokin astetta valmiimmalta.

Kodinhoitohuonetta

Kyllä minäkin raksalla olin koko päivän ja kyllä minäkin jotain tein, vaikka minun tekemiseni taisivat tänään olla enemmän tai vähemmän kaikenmoista nyhertämistä ja nysväämistä, joista ei juuri kerrottavaa kenellekään ole, eikä mitään näkyvää jälkeäkään oikein syntynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.