Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kipsilevyn paluu

Pari päivää on nyt puuhasteltu erityisesti koteloiden ja seinien parissa. Masentavan ruskea kipsilevy teki taas hetkittäisen paluun raksalle ja jotenkin noista tulee niin ankea olo, että ne on kyllä pakko saada pian piiloon. Eilen Siippa rakensi kotelon pyykkikuilulle ja tänään minä aloitin päiväni tasoittamalla sen. Siippa kutsuu koteloa subbariksi, ja siltä se kyllä kieltämättä hiukan näyttää...

Pyykkikuilun kotelon rakentelua

Kotelo kertaalleen tasoitettuna

Eilen Siippa aloitti alakerran portaiden alle tulevan varaston seinien rakentamisen. Ensin piti liimata uretaanilla alaohjauspuut lattiaan ja antaa kuivua yön yli. Tänään Siippa jatkoi seinien runkojen pystyttämistä ja illalla eteisessä näyttikin jo ihan toisenlaiselta.

Alaohjauspuut painojen alla

Varaston seinät pystyssä

Huomenna minä pääsen jatkamaan pakkelointia noista varaston seinistä ja pyykkikuilun kotelokin pitää hioa ja luultavasti vielä tasoitella hiukan uudelleen. Pyykkikuilun kotelon ja varaston seinien kanssa ollaan raavittu päätä useampaan otteeseen ja siksi tuntuukin nyt erityisen huojentavalta, kun ne ovat jo tässä vaiheessa. Ne ovat myös olleet yksi suuri tekemätön työ. Kun ne saadaan valmiiksi, meillä on tekemättä oikeastaan enää vain (järjetön määrä) listoitusta. No toki vähän jotain muutakin nyherrystä, muttei mitään kovin isoa enää.

Minä sain tänään myös vihdoin viimein laitettua saunaan smyygit oveen ja ikkunaan. Nyt sieltä(kin) puuttuu enää vain listat. Niin ja se kiuas.

Saunan ikkunasmyygit

Ovismyygi

Sähkäri kävi eilen tekemässä taas asennuksia ja meillä tulee nyt sähköt joka huoneeseen. Kaikki kiinteästi asennettavat valaisimetkin ovat jo paikoillaan. Miten mahtavaa onkaan, kun voi vessaan mennessään laittaa valot päälle ja oven perässään kiinni :)

Valkeus tuli

Huomenna pitäisi asentaa vielä yksi kaide portaisiin ja kiinnittää talon numero. Niin ja ehkä myös siivoilla vähän. Sitten alkaakin olla jo kaikki valmiina torstaista käyttöönottokatselmusta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti