Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

lauantai 14. helmikuuta 2015

Tasoitustöihin valmistautumista

Viikko on taas vierähtänyt. Torstaina kävimme valitsemassa laatat, mutta niistä minulla ei nyt valitettavasti ole tähän hätään yhtään kuvaa tänne laittaa. Laitan niitä sitten, kun saan laatat raksalle :) Eilen pidettiin vapaa ilta, eikä oltu lainkaan raksalla. Siellä ei tosin päivälläkään ollut ketään eli välipäivä oli kaikin puolin. Tosin kaksikin eri tyyppiä yritti päivällä päästä sisälle - toinen olisi tullut rouhimaan yläkerran kylppärin lattiakaatoa ja toinen vain tuomaan tavaraa. Tämä jäi kuitenkin vain yritykseksi, sillä raksan avain oli kateissa :( Onneksi se löytyi tänään timpurin housuntaskusta.

Tänään vietimme koko päivän raksalla. Ensin kuitenkin pieni kurkistus eiliseen. Posti toi nimittäin kauan odotetun paketin Briteistä. Jännityksellä odotin, saapuuko paketti ehjänä perille. Vaikka ulommainen laatikko olikin matkan varrella saanut iskun jos toisenkin, sisältö oli vahingoittumaton.



Paketista paljastui siis Fields of Blue verkkokaupasta tilaamani Austen 1 kylpyhuoneen seinävalaisimet yläkerran kylppäriin. Nämä kun sai Briteistä tilattuna huomattavasti edullisempaan hintaan (vaikka hirmu kalliit olivat edelleen, kuuluivat kuitenkin sarjaan ihanpakkosaada). Palvelu verkkokaupassa oli mitä mainiointa - hehän soittivat minulle heti tilauksen tehtyäni, kun tuotetta ei sillä hetkellä ollut varastossa, haluanko toisen värisen vai jäänkö odottamaan. Ja sain sähköpostiini viestin, kun paketti lähti Suomea kohti. Valaisimet oli myös pakattu niin hyvin, ettei pelkoa niiden särkymisestä matkalla kyllä ollut. Nyt vaan odotellaan, koska näitä ihanuuksia pääsee asentelemaan :)

Siihen menee kuitenkin vielä hetki, sillä paljon on vielä tekemistä ennen sitä. Toki raksamme on kuitenkin edennyt kaiken kaikkiaan ihan kiitettävällä aikataululla. Viikolla raksalla oli aloiteltu seinien tasoitustyöt kipsilevyjen saumojen nauhoituksella. Raksa on nyt täynnä yhtä sun toista tasoitemiehen mitä ihmeellisempää konetta. Ensi viikolla onkin mitä ilmeisimmin edessä seinien tasoitusta oikein toden teolla. Otimme tasoituksen lisäksi myös seinien pohjamaalauksen, joten tasoitemiehen lähdettyä pääsemme maalaamaan valmista pintaa. Aika hurjaa!



Minun oli pakko ottaa myös muutama kuva takasta päivänvalossa. Näytti edelleenkin tosi hyvältä ja tykkään kovasti :) Vielä kun saisi tuosta taustaseinästä vähän inhimillisemmän näköisen...



Minun ensimmäinen urakkani tänään oli imuroida raksa läpikotaisin. R2D2 (imuri) oli kyllä hyvä hankinta raksalle. Sillä saa pölyn pois ihan eri tavalla kuin vain harjalla lakaisemalla. Minun imuroidessa Siippa kantoi tavaraa pois, jotta saataisiin raksa mahdollisimman tyhjäksi tasoitetöiden ajaksi. Lisäksi Siippa raivasi ulkona kulkureitin maalämpöporauslaitteistolle. Maalämpökaivo tullaan nimittäin poraamaan tulevalla viikolla tiistaina, ja pääsy tulevan kaivon paikalle on ollut täynnä jos jonkinmoista estettä.

Siivoilun ja järjestelyn jälkeen aloittelin suojausurakkaa. Seinätasoite tullaan levittämään ymmärtääkseni ruiskuttamalla ja kaikki ikkunat, ovet ja muut valmiit pinnat on suojattava roiskeilta. Ensin suojasin takan ja hormin muovilla. Kyseinen homma hoituikin yllättävän helposti, sillä muovi oli sen verran sähköinen, että takka suorastaan imaisi sen pintaansa.


Lopuksi aloittelin vielä ovien peittämistä. Peitin ensimmäiseksi etuoven, joka sai pintaansa paperin. Ilta alkoi kuitenkin jo hämärtyä, joten päätimme jättää lopun huomiselle ja lähteä kotiin saunaan.


Oikein lämmintä ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.