Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Näin asennetaan liimaponttiparkettia

Nyt se alkoi, kauan odotettu parketin asennus nimittäin. Päätimme jo aiemmin, että aloitamme asennuksen yläkerrasta ihan jo siksikin, että siellä on enemmän tilaa. Alakertaan on tulossa huomenna keittiökaappien armeija, joten senkin vuoksi oli järkevää aloittaa parketin asennus yläkerrasta, ettei uusi parketti heti kolhiinnu. Päädyimme aloittamaan urakan Siipan studiohuoneesta, koska se on iso ja selkeä. Parketiksihan meille valikoitui lopulta Timberwicen hiottu ja öljyvahattu Rustic Pyhä. Kyseessä on erikoiserä, jossa on käytetty jotain erilaista raakamateriaalia kuin noissa Timberwisen ykköslaatuisissa parketeissa, ja parketti onkin leveydeltään sentin normaalia kapeampi (175 mm). Erikoiserä tuo on myös siitä syystä, että kuosi ja väriyhdistelmä on sellainen, jota Timberwise ei normaalisti valmista, vaikkakin Vintage Pyhä on erittäin lähellä tuota. Lisäksi parketissa on lukkopontin sijaan vanhanaikainen liimapontti ja lajitelmaan kuuluu useamman pituisia parketteja. Nuo kaikki yhdessä hiukan saivan jännittämään, miten asennus mahtaa sujua, miltä lattia tulee näyttämään ja onko pinta kuitenkin ihan ok. Tämä parkettierä saatiin kuitenkin niin paljon ykköslaatuista edullisemmin, ettei maltettu olla tarttumatta kiinni tarjoukseen. Parkettia meille tulee kuitenkin reilut sata neliötä.

Ihan ensimmäiseksi imuroin huolella lattian ja poistin lastalla parit kuivettuneet maalikökkäreet. Sen jälkeen levitin lattialle Timberwisen oman parketin alle tarkoitetun alusmaton, joka toimii samalla sekä kosteussulkuna että äänieristeenä. Matto on pari milliä paksu, pohjassa on muovi ja päällysosa on soluvuovia. Alusmatto limitettiin itsensä kanssa noin 15 sentin matkalta.

Alusmaton asennus

Tässä kohdin Siippa astui kehiin ja varsinainen parketin asennus saatiin käyntiin. Parketille piti jättää noin 10 mm liikkumavara seiniin. Ensimmäinen rivi aloitettiin laittamalla naaraspontti seinään päin ja latomalla vasemmalta oikealle. Ensimmäinen rivi tarvitsi liimata vain päätyponteista.

Ensimmäinen rivi

Tämän jälkeen aloitettiin toinen rivi ensimmäisestä rivistä jääneellä palalla. Jatkossa liimaa laitettiin aina päätypontin lisäksi naarasponttiin pinnan puolelle. Tässä kohdin huomasimme tehneemme amatöörimokan, sillä ensimmäisen ja toisen rivin saumat tulivat liian lähelle toisiaan ja parketit elivät hakatessa ihan liikaa, eikä saumoja saanut oikein siistiksi. Hyvä lukea ohjeesta siinä kohdin, kun laudat olivat jo kiinni toisissaan, että vierekkäisten lautojen liitoskohtien pitää olla vähintään 50 cm päässä toisistaan. No asialle ei ollut valitettavasti enää tuossa kohdin mitään tehtävissä, koska niin tiukasti parketit nappasivat kiinni toisiinsa - kun ne kerran oli kiinni hakattu, ei niitä enää millään toisistaan irrottanut. Niinpä vahingosta viisastuneina otimme uudenlaisen jaotuksen kolmanteen riviin. Huone oli nyt sen mittainen, että hukkapaloja ei valitettavasti voinut välttää, mutta onneksi varsin lyhyillä hukkapaloilla selvittiin.

Kolme riviä valmiina

Kolmen rivin jälkeen liimausten piti antaa kuivua pari tuntia, ennen kuin lattiaa pääsi jatkamaan. Tämä siksi, että seuraaville riveille saadaan tasainen alku, kun alkurivit eivät pääse enää nitkumaan. Tässä välissä Siippa kävi sahailemassa eilen kesken jääneitä saunan koolauksia ja minä rupesin siivoamaan olohuonetta. Huomenna maanataina on tosiaan tulossa kiintokalustetoimitus ja olohuoneeseen piti saada raivattua tilaa kalusteille. Vaikea mieltää, miten paljon niitä kalusteita nyt onkaan tulossa ja miten paljon ne tarvitsevat tilaa. Toivottavasti mahtuvat olohuoneeseen...

Parin tunnin tauon jälkeen jatkettiin. Asennuksessa käytettiin apuna asennuspalikkaa, -rautaa, vasaraa ja kiiloja. Sekä tietysti sitä liimaa. Siippa lyhensi parketit oikeaan mittaansa pistosahalla. Toki tähän olisi voinut käyttää esim. jiirisirkkeliä, mutta pistosaha oli kaikkein helpoin tuoda yläkertaan :)

Siippa asentaa

Studiohuoneen lattia saatiin päivän aikana paria riviä vaille valmiiksi. Oviaukon ja kynnyksen kohdan tekeminen pitää vielä konsultoida joltakin ennen kuin siihen rupeaa. Homma ei lopulta ollut ollenkaan niin hankala, kuin mitä olimme kuvitelleet/pelänneet. Hankalin osuus oli melkein työasento - kyykkiminen kun on yllättävän raskasta puuhaa ainakin tällaisille "ei enää ihan nuorille".

Lopuksi oli tietysti ihan pakko päästä vähän tassuttelemaan valmiilla lattialla ennen kuin heitin päälle suojapaperit.

Tassuttelua

Tykkään kovasti tuosta lattiasta. Parketin lankkumaisuus ja nuo viisteet ovat ihanat. Tykkään myös värisävystä ja ylipäänsä tuosta hiukan rouheasta kuosista kitattuine oksankohtineen ja halkeamineen. Asennuskin onnistui varsin helposti liimapontista huolimatta. Saumat eivät tosin osuneet säännönmukaisesti ihan samoille kohdille, koska parketit eivät olleet ihan tasamittaisia, mutta eipä tuolla kai niin väliä - tuskin niitä kukaan niin tarkkaan katselee ja sitä paitsi lattioilla on yleensä mattojakin. Mitäs tykkäätte? Minusta se on ihana!

Valmista pintaa

Ps. Värisävyistä kuvissa en mene takuuseen, sillä jouduin hiukan säätämään kuvien valoisuuksia. Sävy on kuitenkin vaalean ruskea, joka taittaa vahvasti harmaaseen.

2 kommenttia:

  1. Oikein hyvältä näyttää lattia. Tykkään tuosta rouheasta ulkomuodosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin sellaiset kiiltävät lakatut sauvaparketit ei vaan ole mun juttu.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.