Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Turnausväsymystä ja tunteiden kirjoa

Olen kyllästynyt. Olen väsynyt. Olen turhautunut. Kaipaan pihaa. Kaipaan mullan tuoksua. Kaipaan niin henkistä kuin fyysistäkin lepoa. Vihaan keskeneräisyyttä. Vihaan roskaa, pölyä ja iänikuista siivoamista. Vihaan sitä, että vihaan. Siinä päällimmäisiä tunteita tänä sunnuntaina. Turnausväsymys painaa, ja mitä pidemmälle kevät etenee, sitä enemmän vaan kaipaan omaa valmista pihaa ja taloa. Kateudesta vihreänä katselen, kun naapurit puuhastelevat pihojensa parissa. Meillä joka paikka on täynnä sepeliä, hiekkaa ja kiviä, roskaa ja laudanpätkiä. Toinen puoli minusta yrittää tsempata jaksamaan, kun toinen haluaisi heittää koko homman ihan lekkeriksi. Raksalla vielä jaksaakin touhuta, mutta kun raksapäivän jälkeen tulee kotiin sinniteltyään päivän yhden banaanin voimalla, ja kotona tiskipöytä on täynnä likaisia astioita, roska-astiat pursuilevat, pyykkikori vyöryy yli äyräiden ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, siinä kohdin meinaa tulla itku. Mutta pakko on jaksaa. Olihan talon rakentaminen minun suuri unelmani. Unelma, josta on tullut lähes painajainen, mutta eihän sitä voi sanoa kenellekään ääneen - kiittämättömältähän se kuulostaisi, kun meille on tulossa niin hieno koti...

Tänään menin raksalle yksin. Siippa valitteli aamulla kurkkuaan ja oloaan muutenkin ja päätti jäädä kotiin. Maalasin eilen maalaamani paneelit ja listat uudelleen. Tämän jälkeen päätin lopultakin maalata porrasaukon, joka tähän asti on ollut vielä pohjamaalissa. Tuota ei kuitenkaan kannata maalata toiseen kertaan kuin vasta sitten lähellä portaiden asennusta, sillä tikkaita yläkertaan kuljettaessa seiniä tulee potkittua kuitenkin.

Porrasaukko maalattuna

Maalaamisen jälkeen hetken pohdiskelin, lähtisinkö kotiin vai mitä tekisin. Minua on jo pitkään häirinnyt saumausaineen pölyssä olevat seinälaatat. Niinpä päätin tarttua rättiin. Ajattelin ensin puhdistaa vain vessan seinälaatat, mutta päädyin tekemään saman myös alakerran kylpyhuoneelle ja kurakolle. Homma oli yllättävän työläs, mutta tulipa tehtyä. Kello oli tässä vaiheessa jo yli neljä, enkä ollut syönyt koko päivänä kuin yhden banaanin. Työn tiimellyksessä en ollut asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta pysähdyttyäni hetkeksi huomasin, että minulla on ihan järjetön nälkä. Niinpä päätin lähteä kotiin. Eiköhän tämä nyt taas yhdeksi viikonlopuksi riitä.

Ps. tässä muuten kuva vielä niistä eilisessä postauksessa mainitsemistani vierekkäisistä ikkunalistoista.

Olohuoneen ikkunoiden väli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti