Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

perjantai 29. toukokuuta 2015

Ihana piha

No ehkä tuo ihana ei ihan vielä ole täysin oikea sana kuvaamaan meidän pihaa. Mutta se kuvaa hyvin sitä tunnetilaa, joka valtasi mielen nähdessäni äsken Siipan lähettämät kuvat. Hommat rupeavat olemaan valmiina ja kaivuri on pikku hiljaa poistumassa toisille työmaille. Tältä meillä siis näyttää nyt:

Tallin nurkalta katsottuna.
Pyörätien suunnasta katsottuna.
Etupihaa

Meillä oikeasti on takapiha eikä vain epämääräinen kasa joutomaata ja kivenlohkaretta. Tätä on niin odotettu! Nyt kyllä melkein tekisi mieli tilata multakuorma, vähän pensaita ja muutama puun taimi. Niin ja tietysti pari kasvimaalaatikkoa. Vähän jotain kivaa kivikkokasvia tuohon etupihan pengerrykseen. Aijai, kun multasormi syyhyää... Mutta pakko yrittää malttaa vielä hetki mielensä - ensin on saatava talo sisältä valmiiksi! Voi kuinka odotankaan, että pääsen tallustelemaan tuonne omalle pihalle ja katselemaan ympärilleni. Maisema on kuitenkin muuttunut melkoisesti sitten viime vierailun.

Tässä vielä hiukan muistin virkistykseksi kuvaa muutaman viikon takaa, ettei ihan pääse unohtumaan lähtötilanne:


2 kommenttia:

  1. Sama tunne valtasi minut, kun kävin pari päivää sitten tontillamme ja näin miten piha oli alkanut muotoutumaan maansiirtotöiden ollessa loppu suoralla. Tekisi mieli mennä jo vähän kuopimaan piha nurkkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onneksi puutarhavälineeni ovat vielä väliaikaissijoituksessa, muuten varmaan olisin jo mennyt tönkimään noita kivimuureja istutellen sinne jotain kivikkokasvia :)

      Teilläkin näytti muutama kivi tontilta löytyneen, kuten meilläkin. Kivikasasta eroon pääsy oli kyllä melkoinen helpotus - johan sitä yli puoli vuotta tuijotettiinkin. Meillä tosiaan jäivät alussa maansiirtotyöt kesken kiireisen aikataulun ja talven tulon vuoksi ja nyt on koitettu niitä sitten paikkailla.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.